Se oikea

Tämä on nyt vähän säälittävää myöntää, mutta muuttoon liittyy yksi asia, jota odotan aivan hirmuisesti. Ehkä eniten. Odotan sitä, että saan uuden pyykinpesukoneen.

Se oikea on LG:n F1443KD


Joka ikinen kerta, kun avaan tuon meidän vanhan, korkeintaan 5 kilon pesukoneen luukun ja otan ulos pikkuisen haiskahtavat ja luvattoman märät pyykit, jotka eivät ole puhtaita nähneetkään (osa vaikuttaa siltä kun ne olisi vain kasteltu), niin ajattelen sitä uutta ja upeaa, jonka hankin uuteen kotiin.

Muistaako teistä kukaan sellaista pyykinpesukonemainosta, missä oli jättimäinen kasa pyykkiä ja vieressä pesukone. Mainos kuvasi sitä, miten paljon pyykkiä koneeseen kerralla mahtuu. Paljon. Näin tuota mainosta usein lehdissä ja siitä asti olen haaveillut sellaisesta. Jostain olen saanut päähäni, että se oli LG:n kone. No sellaista mentiin tänään vähän Prismareissulla tiirailemaan ja löysin juuri sen, minkä haluan!

Sisään mahtuu 1-11 kg (voi siis pestä vaikka vain yhdet farkut, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, että vettä kuluu, mutta tarvittaessa koneeseen voi ahtaa meidän kaikkien lakanat, eikä niitä enää tarvitse pestä kolmessa osassa), puhdistaa itse itsensä, hiljainen, puhdasta jälkeä hellävaraisesti. Kaikki vaatimukset mun listallani täyttyvät. Hinta tosin ei ole ihan halvimmasta päästä, vaan sieltä kalleimmasta. Mutta mulla on oudon intohimoni lisäksi kaksi muutakin perustelua: 1. meille ei tule kuivausrumpua, joten pesukone voi olla vähän tyyriimpi ja 2. Prismasta saa nyt tuplabonusta. Nyt toivotaan vain, että uuden kylppärin mittaukset näyttävät vihreää valoa tärkeimmälle hankinnalleni!

Tämän hehkutuspostauksen pituudesta voi päätellä, kuinka innoissani olen...


3 kommenttia

  1. Jee! En ole siis ainoa, joka rakastaa pyykkäystä:-)

    VastaaPoista
  2. Meillä taitaa olla kotona tuo sama LG:n kone, ja se on ihan mahtava! Siinähän on kaikki höyrytystoiminnotkin, ihan loistavaa... Kelpais mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla positiivisia kokemuksia! Tosta puuttuu tosin se höyrytoiminto (sellanenkin tosta mallista tosiaan olisi olemassa, mutta sitten taas vähän kalliimpi).

      Poista