Kävimme Hakaniemen torilla hakemassa kukkia mökille ja käytin samalla tilaisuutta hyväkseni hankkiakseni pari asiaa myös tulevalle parvekkeelle.
Suosittelen kyllä kesäisiä torivierailuja, meillä ne ovat jo jokavuotinen perinne. Tarjonnan tarkka syynääminen, mieleisten kukkien valitseminen ja sitten vielä piipahdus torikahvilaan ennen kuin koko kukkameri kuljetetaan varoen metrolla mökille asti.
Tänä vuonna ostettavaa oli niin paljon, että Helmi sai olla keikan ajan hoidossa, jotta vaunuihin mahtui enemmän kukkia. Armi nautti täysin rinnoin ja lumosi muita torilla asioivia kahden hampaan hymyllään.
Uuteen kotiin ostin siis jo valmiiksi orvokkeja amppeliin ja yrttejä. Ne on sijoitettu väliaikaisesti mökille ja tänne vanhaan kotiin ennen lopullista määränpäätänsä.
by Sanna M.
Blogia kirjoittaa Sanna, hetken vielä kolmekymppinen neljän lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, puuskittainen sisustaja ja aloitteleva siirtolapuutarhuri. Blogissa tarjolla pastellisia kotijuttuja, päivän asuja, neulomisprojekteja, mökkielämää sekä aika paljon kaikkea muutakin.
Instagramissa:
@kotisaarensanna
@kotisaarenkesakeidas
Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani! Kiitos!
Archive
-
►
2022
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(15)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2020
(6)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2019
(45)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2018
(69)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2017
(83)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2016
(98)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2015
(134)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (13)
- ► heinäkuuta (7)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (14)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2014
(135)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2013
(185)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (21)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (19)
- ► tammikuuta (23)
-
▼
2012
(233)
- ► joulukuuta (22)
- ► marraskuuta (22)
- ► heinäkuuta (25)
-
▼
toukokuuta
(25)
- Vapaapäivä
- Hakaniemen torilla
- Lisää verhokankaita
- Se oikea
- Meidän mökki
- Kohtalokas Itäkeskus
- Muuttokirje
- Aurinkolahti
- Lahja 30-vuotiaalle minulle
- Huolimaton orkideankasvattaja
- Inspiraatiokäynnillä Lundiassa
- Kotiseuturakkautta
- Lasitavaraa
- Verhopohdintoja
- Tänä äitienpäivänä
- Pupu pöksyissä
- 401
- The Versatile Blogger Award
- Yksi syy lisää...
- Tänne me muutetaan
- Äideille ja ennen kaikkea tyttärille
- Paikan päällä parempi
- Kangaskaupoille
- Ennakkotarkastus
- Elämistä hetkessä
- ► huhtikuuta (22)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2011
(1)
- ► joulukuuta (1)
Lähetä kommentti