Naulakkonurkka

Oman naulakon hankkiminen lapsille on ollut mielessä usein, oikeastaan aina, kun saavutaan kotiin ja tytöt heittävät ulkovaatteensa lattialle hallitsemattomaan kaaokseen. Syy ei ole niinkään oma-aloitteisuuden puute, vaan ihan käytännön seikka. Metrin mittaisen on hieman vaikea ripustaa vaatteitaan henkariin, joka roikkuu korkealla oman pään yläpuolella.

Syy siihen, että asiaan löytyi ratkaisu vasta nyt, on luonnollinen. Sopivaa naulakkoa ei löytynyt aikaisemmin. Kunnes sitten muutama viikko takaperin tähän mennessä paras vaihtoehto osui käteen Clas Ohlsonilla. Naulakko kiinnittyi seinään ennätysajassa (n. 2 viikkoa, patistamatta!) ja nyt ulkovaatteetkin kulkeutuvat tyttöjen toimesta siihen roikkumaan uutuudenviehätyksen voimalla lähes joka kerta. Helmi on isosiskouden suomilla valtuuksilla varannut yksimielisesti itselleen sen koukun, jonka nuppi on vaaleanpunainen.




Takki auki

Jos edellisessä postauksessa mentiin ehkä hieman jo asioiden edelle, niin siirrytään nyt takaisin näihin juuri tämänhetkisiin säihin sopiviin asuihin. Tällä viikolla ovat nimittäin vihdoinkin koittaneet nahkatakkikelit. Siellä ruudun takana voi olla muita, joilla nahkatakki on ollut käytössä jo pidempäänkin, mutta omaa nahkatakinkäyttölämpötilarajaani nostaa se seikka, että pidän takkia aina auki. Takki kiinni olo on tönkkö ja pusero tursuaa hassusti reunan alta, joten omasta mukavuudenhalusta ja turhamaisuudestakin johtuen kuljen aina nahkatakki auki (no okei, mieleen tulee kyllä pari poikkeusta, mutta ne olivat hätätapauksia). Ja siitä syystä iso huivi ja lämpöinen neule ovat myös ainakin vielä tässä viileydessä välttämättömiä kompensoimaan auki olevaa takkia. Mutta kuitenkin: nahkatakki + kukkamekko = kevät. Jee!





Nahkatakki New Look / pusero ja huivi H&M / mekko Topshop / kengät Clou / nappikorvikset Glitter

3 x kevät-/kesäasu

Ensin odotetaan malttamattomina kevättä ja sitten kun se kevät viimein tulee, sillä nythän on kevät, niin mieli siirtyykin jo ottamaan varaslähtöä kesälaitumille. Siis tottakai nautin hetkestä ja keväästä, kun se nyt vihdoin (tai viime vuoteen verrattuna jo) on tullut (toivottavasti jäädäkseen tällä kertaa), mutta onhan se ihan kiva jo suunnitella kesääkin. Ja kesäasuja, tai oikeastaan loppukeväänkin asuja.

Allekirjoittaneen kaupoissa kiertely ja surffailu siirtyy aina keväisin ihan uusiin ulottuvuuksiin ja koska kaikkea ei kuitenkaan voi ostaa, niin näiden asukollaasien tekeminen käy hyvin leikkishoppailusta (tosin joskus "vahinkoja" saattaa siltikin tapahtua). Keräsin teille kolme omaa suosikkivaatetta sekä -asukokonaisuutta Espritin nettikaupan valikoimista. Oikeastaan ainakin kaksi näistä käy myös näin keväällä, tuo kolmas onkin sitten jo vähän kesäisempi.

Blogia jo tovin lukeneet varmasti tietävätkin, että olen todella mieltynyt mekkoihin. Ja jotenkin tänä vuonna ihastukseni kohdistuu kukkamekkoihin. Kaikkeen muuhunkin kukalliseen oikeastaan. Ensimmäinen asu onkin siis kerätty kukkamekon ympärille. Tykkään jostain syystä kovasti paljaiden säärien ja ns. talvinilkkureiden yhdistelmästä, vaikka se onkin tosi epäkäytännöllinen. Tähän asuun voi onneksi halutessaan lisätä myös sukkikset.


Toinen fanitukseni kohde tänä keväänä (ja aina muutenkin) ovat ilmavat kuviolliset puserot ja paitapuserot (kukallisetkin luonnollisesti käyvät). Tämä mustavalkoinen yksilö olisi varma valinta ihan muitakin vuodenaikoja ajatellen. Ja vaaleanpunainen väri on tietty kevään lemppareita sekin (onkohan joltakulta mennyt ohi...). Noissa housuissa on vielä ihanat vetoketjutaskut.


Vakaana aikomuksenani on myös pukeutua kesällä pyjamahousuja muistuttaviin pöksyihin ja tämä musta jumpsuit pistikin Espritin valikoimista ensimmäisenä silmään, sillä lahkeet ovat juuri sellaiset sopivan pöksyiset. Jumpsuit-kokonaisuudesta tietenkin tulee vielä lisäplussaa (salainen haaveeni jo viime kesästä lähtien).

Oman kesätyylini kulmakiviä asustepuolella ovat juurikin huivit ja roikkuvat korvakorut. Korkoharjoitteluista huolimatta jalkaan sujautan kyllä kaikista mieluiten joko lättäpohjaiset sandaalit tai sitten ballerinat. Toistaiseksi mennään vielä kuitenkin vähän raskaammissa tamineissa, mutta onneksi sentään talvitakit voi laittaa jo naftaliiniin.


Viisi vastausta

Sain jo jokin aika sitten Vanha matkalaukku -blogin Marjutilta viiden kysymyksen haasteen. Kiitos Marjut! Haasteeseen vastaaminen on arjen tuoksinassa vuorotellen jäänyt ja unohtunut, mutta nyt aion vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tässä siis minun viisi vastaustani.

1. Lempivärini sisustuksessa
Tähän voisi luetella aikamoisen litanian, mutta jos valkoisen pohjavärin lisäksi pitää valita yksi, niin kaipa se sitten olisi ainakin näin keväällä tuo mintunvihreä/vaalea turkoosi.


2. Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille
En ainakaan usko, että meille koskaan tulisi kirkkaanvihreää tai pinkkiä Eero Aarnion suunnittelemaa Puppya, vaikka lapset varmasti tykkäisivätkin.

3. Hurmaavin henkilöhahmo tv:ssä
Täytyy sanoa, että tykkäsin kovin David Tennantin esittämästä Doctor Whosta.


4. Suosikki leivonnassa
Mutakakku, muffinsit ja korvapuustit, muun perheen toiveesta yleensä viimeiseksi mainitut. Itse tekisin ja söisin mielelläni mutakakkua, mutta se ei oikein uppoa noihin muihin. Isoja, pehmeitä cookieita haluaisin kovasti oppia tekemään!

5. Viisi blogisuosikkia
Tämä on se vaihe, kun haaste olisi tarkoitus laittaa eteenpäin viidelle suosikkiblogille. Ajattelin kuitenkin jakaa teille viisi ulkomaista blogisuosikkiani ja heittää haasteen kaikille, jotka siihen haluavat tarttua! Tanskalaisesta Emily Salomonin blogista kirjoitinkin jo aikaisemmin. Ruotsista löytyy ihana Så fint jag vill. Norjalainen Fjeldborg kuuluu pitkäaikaisiin suosikkeihini. Ranskalaisessa Petit sweet -blogissa on ihanan unenomaisia kuvia. Ja amerikkalainen Kendi Everyday on sopivan tavallinen tyyliblogi.


Pitsiä ja ruusukkeita

Kevät ja kesämekot. Kesämekot, sukkikset ja neule. Yhdistelmä, mitä olen suunnitellut tänä keväänä kokeilevani useamminkin kuin vain tänään. Toimii varsinkin sellaisten pikkuisen (no joo, ehkä vähän enemmänkin) liian lyhyiden kesämekkojen kohdalla, joita ei ihan paljain säärin kehtaa kotimaassa pukea. Paksut sukkikset (tai vaihtoehtoisesti legginsit) antavat aika paljon anteeksi silloin, kun kyseessä on mekko, joka melkein voisi olla tunika tai ehkäpä jopa paita. Yleensä kesämekkojen käyttöajan pidentämisestä puhutaan syksyllä (oletteko muuten huomanneet?), mutta päätin radikaalisti pidentää mekkoaikaa täältä toisesta päästä. Kyseessä on siis "lyhyiden mekkojen käyttöajan pidennys" -projekti.





Neule Vero Moda / pitsimekko River Island (Chelsea Girl) / saappaat Bianco / korvakorut Accessorize

Vähän jo vihertää

Kyllä, mökkikauteen valmistautuminen on aloitettu. Parisen viikkoa sitten käytiin nuuhkimassa kevättuulia Plantagenissa ja mukaan tarttui valkosipulien lisäksi neljä pelargonin pistokasta ystävällisen kanssa-asiakkaan suosittelemana. Ilmeisesti nuo pistokkaat olivat olleet kovinkin suosittuja, koska jäljellä oli vain pieni joukko reppanan oloisia kasvinalkuja. Osittain tuon ystävällisen rouvasihmisen innoittamana ja osittain pelkästä säälistä tartuin tarjoukseen ja täällä siis jo kasvatellaan mökkikukkia. Sopiva tila löytyi pimeästä nurkasta, mutta tämä kätevä emäntä siirtelee päiväsaikaan suojattejaan paikasta toiseen sen mukaan, mihin aurinko milloinkin sattuu paistamaan. Alkuinnostustako kenties?




Kaikki Etsy-ostokseni

Sunnuntaipäivän ratoksi päätin koota teille yhteen postaukseen kaikki Etsystä tekemäni hankinnat. Tuo ennen kaikkea käsintehtyjen tuotteiden aarreaitta ja hirmuisen määrän pieniä putiikkeja sisältävä nettikauppa tarjoaa loputtoman määrän ihania juttuja niin kotiin, pukeutumiseen kuin lapsillekin. Ja varmasti vielä paljon enemmän.

Itse olen ollut Etsystä tekemiini ostoksiin todella tyytyväinen ja palvelu on ollut aivan huippua. Paketit ovat tulleet perille parissa viikossa niin Yhdysvalloista kuin Thaimaastakin, Euroopasta puhumattakaan. Usein tuotteet ovat olleet ihanasti pakattuja ja mukana on saattanut tulla jotain mukavia yllätyksiäkin, ainakin aina henkilökohtainen viesti tekijältä.


Aluksi tutustuin Etsyyn etsiessäni printtejä kodin seinille ja niitä onkin tullut tilattua. Yllä olevan kuvan linnut ovat täältä ja aakkoset täältä. Lastenhuoneen numerot ja aakkoset puolestaan tästä putiikista.



Vuoden 2013 kalenterit hankin myöskin Etsysta. Korttikokoisen seinäkalenterin täältä ja toisen mukana kulkevan version täältä.



Makuuhuoneen Studio Snowpuppen lamppu on sekin niinikään tilattu Etsyn kautta täältä. Viimeisimmät Etsy-hankintani ovatkin olleet koruja. Kaulakorun tilasin viime keväänä täältä ja korvakorut ostin itselleni pikkujoululahjaksi täältä.



Suosittelen siis ehdottomasti kurkkaamaan Etsyn tarjontaa, jos mieli tekee ostaa jotain persoonallista ja ihanaa (ja tietenkin omassa tapauksessani myös värikästä). Itse tilasin Etsystä jotain taas viime viikolla, siitä toivottavasti myöhemmin lisää;-)

#42: Torstaikonsertti

Meille tarjoutui Anssin kanssa eilen yllättäen tilaisuus päästä viettämään treffejä hieman erilaisiin ympyröihin kuin tavallisesti. Nimittäin Musiikkitalolle Radion sinfoniaorkesterin kahdeksanteen torstaisarja-konserttiin. Aarre Merikantoa ja Beethovenin 9. sinfonia. Varsinkin Beethoven oli upea ja viimeistään sen viimeinen osa Oodi ilolle sai kolmosrivin kuuntelijoilla kylmät väreet kulkemaan. Upea kokemus koko konsertti muutenkin näin ensikertalaiselle!

Kylmiä väreitä aiheutti tänään myös toisenlainen musiikki, kun kuuntelin matkalla päiväkodilta kotiin töihin ikisuosikkini Kentin uutta sinkkua La Belle Epoque. Vaikka biisi ei mielestäni ole niitä Kentin ihan kaikkein parhaimpia, niin sanoihin kannattaa kiinnittää erityishuomiota.

Ja tässä asussa kuuntelin siis eilen Beethovenia, en suinkaan tänään Kentiä;-)





Pusero Vila / farkut Only / laukku Boden / kengät Wonders / korvakorut New Yorkista

#41: Leopardi Seurasaaressa

Olen tainnut viljellä blogissa jo kylläsymiseen asti kliseitä "luksusta arkeen" ja "tavallisen päivän pieniä iloja" ym. Hahaa, varsinkin tuo jälkimmäinen lause kertoo aika tyhjentävästi koko tämän blogin teeman. Enkä muuten halua mitenkään vähätellä tavallisia päiviä, päinvastoin, nehän ovat niitä parhaita! Ja hyvä niin, sillä mitkä oikeastaan edes ovat erikoisia päiviä. Näin äkkiseltään tulee mieleen hääpäivä, lasten syntymäpäivät, päivät ulkomaanmatkalla jne. Erikoiset päivät jäävät siis määrällisesti todella reippaasti alakynteen. Seuraava klisee voisi ollakin "tavallinen on uusi erikoinen" tai jotain vastaavaa.

Nyt eksyin hieman aiheesta, koska tämä postaus käsittelee oikeastaan tuota luksuspuolta. Tai niin ainakin uskottelin itselleni valitessani asun sunnuntaikävelylle kuraiseen ja tuuliseen Seurasaareen (reissu, jolta 4-vuotiaan mieleen jäi päällimmäisenä pylväsaitta, liha ja karhut). Ja tarkoitan ennen kaikkea tuota leopardilaukkua. Ulkoiluasun sijasta halusin aurinkoiseen sunnuntaihin jotain glamoröösiä ja valitsin leolaukun (sekä myös kuralle arat farkut ja nahkakengät). En tiedä oliko syynä lopulta tuo laukku, pylväsaitta vai seura, mutta Seurasaareen päätimme palata viimeistään kesällä uudestaan.




Takki Zara / farkut Only / kengät Duffy / laukku Boden / huivi äidin virkkaama

Ihana päivä

Eilen oli aivan mahtava päivä. Aamun räntäsateen jälkeen aurinko paistoi täydellä voimalla, kauppareissu avasi nahkatakkikauden, koti siivottiin kerrankin siistiksi nollastressillä ja pääsin pikkuisen leipomaankin. Sitten mukavia vieraita, vanhoja tuttuja, monta kuppia hyvää kahvia (miten kahvi maistuukin niin hyvältä, kun on vieraita) ja pikkuisen shoppailuakin;-) Päivän kruunasi koko perheen hulluttelu pimeässä leikkipuistossa (tämän alueen katuvaloista voisi sanoa muutaman sanasen) ja juoksuspurtit ajanottokellon kanssa.

Ja aaltomaljakko on muuten mitä parhain tekosyy ostaa paljon tulppaaneja. Tämä väritön versio vanhempieni aikoinaan saama häälahja.




Kevätilmiöitä

Yhtä varmasti kuin keväällä kiireet lisääntyvät, kurvaateralli alkaa, hiekkaa kulkeutuu kengissä sisälle ärsyttävän paljon ja koti muutenkin näyttää nuhjuiselta ja pölyiseltä lisääntyneessä valossa, niin yhtä varmasti päivät pitenevät, ulkona joutuu siristelemään (miten keväällä onkin niin vaikea muistaa aurinkolasit), vielä lakaisematon sora narskuu kenkien alla ja ajatukset siirtyvät malttamattomasti kesään.

Vuodenaikaan sopien täällä päässä on siis edellä mainittujen seikkojen (kyllä, myös kurasta voi iloita) lisäksi iloittu pastelleista, aikakauslehtien värikkäistä kevätnumeroista ja niistä lähestulkoon ostohetkellä rikkomistani posliinisista höyhenkorvakoruista, jotka vihdoinkin sain liimattua kuntoon!




#40: Melkein mustavalkoista

Tämä viikko on ollut sellainen yllättäen kiireinen. Viikko, jonka kiireistä ei etukäteen tiennyt ja maanantaiaamunakaan sitä ei vielä olisi huomannut, mutta yhtäkkiä viikko kasaantui täyteen kaikenlaista ohjelmaa, menoa ja tekemistä. Kodille ja blogille jäi kovin vähäisesti aikaa ja siksi taas turvaudun kotikuvien sijasta asukuviin, jotka sentään ehdittiin viikolla ottaa. Juuri ennen seuraavaan paikkaan rientämistä.

Vaatekaapistani löytyvät kuosit ja kuviot ovat lähes kaikki mustavalkoisia, joten niitä voi yhdistellä aika huolettomasti keskenään. Lisäksi olen vakuuttunut, että tuon raidallisen hameen voi yhdistää lähes mihin vain. Todellinen luottovaate ja yksi niistä vaatekaappini tärkeimmistä vaatekappaleista.

Alkavasta viikosta tiedänkin jo tässä vaiheessa ihan varmasti, että sekin on kiireinen. Onneksi välissä on vielä tämä rauhallinen sunnuntai!




Trikoinen neuletakki Me&I / hame Vila / toppi Only / huivi itse tehty / kengät Duffy