#41: Leopardi Seurasaaressa

Olen tainnut viljellä blogissa jo kylläsymiseen asti kliseitä "luksusta arkeen" ja "tavallisen päivän pieniä iloja" ym. Hahaa, varsinkin tuo jälkimmäinen lause kertoo aika tyhjentävästi koko tämän blogin teeman. Enkä muuten halua mitenkään vähätellä tavallisia päiviä, päinvastoin, nehän ovat niitä parhaita! Ja hyvä niin, sillä mitkä oikeastaan edes ovat erikoisia päiviä. Näin äkkiseltään tulee mieleen hääpäivä, lasten syntymäpäivät, päivät ulkomaanmatkalla jne. Erikoiset päivät jäävät siis määrällisesti todella reippaasti alakynteen. Seuraava klisee voisi ollakin "tavallinen on uusi erikoinen" tai jotain vastaavaa.

Nyt eksyin hieman aiheesta, koska tämä postaus käsittelee oikeastaan tuota luksuspuolta. Tai niin ainakin uskottelin itselleni valitessani asun sunnuntaikävelylle kuraiseen ja tuuliseen Seurasaareen (reissu, jolta 4-vuotiaan mieleen jäi päällimmäisenä pylväsaitta, liha ja karhut). Ja tarkoitan ennen kaikkea tuota leopardilaukkua. Ulkoiluasun sijasta halusin aurinkoiseen sunnuntaihin jotain glamoröösiä ja valitsin leolaukun (sekä myös kuralle arat farkut ja nahkakengät). En tiedä oliko syynä lopulta tuo laukku, pylväsaitta vai seura, mutta Seurasaareen päätimme palata viimeistään kesällä uudestaan.




Takki Zara / farkut Only / kengät Duffy / laukku Boden / huivi äidin virkkaama

2 kommenttia