Jämälankapaita

 

Käsityökorin pohjalla on lojunut jämäkeriä vauvan neuleprojekteista, joten päätin neuloa niistä pikkuneidille perusneuleen. Ohje on mukailtu vanhasta käsityölehden ohjeesta. Neule ei ihan kestä lähempää tarkastelua, sillä langat ovat varsin eripaksuisia, mutta värit ovat ainakin ihanat! Täydellinen oversize-neule legginsien kanssa viileämpinä kevät- ja kesäpäivinä.

Ruskeaa, kiitos!

 

Vauvan vaatekaappiin on kuulunut joitakin ruskeita vaatekappaleita odotusajasta asti, ja vielä nykyäänkin ruskea yhdistettynä vaaleanpunaiseen tai laventeliin miellyttää silmää kovasti. Enpä silti ollut ajatellut, että tuo väri tunkeutuisi elämäni muillekin osa-alueille. Sinänsä vähäpätöinen mutta meidän huushollissa merkittävä askel ruskean voittokulussa on kuitenkin se, että nyt väriä löytyy jo olohuoneestakin. Vieläpä kaikkein pyhimmästä eli sohvalta. Ja kuinka se tuossakin näyttää tosi hyvältä vaaleanpunaisen parina! Mihinkähän tässä vielä oikein joudutaan.

P.S. Vauvan pöksyt kirppikseltä ja tyynyliina H&M Home.

Pastelleja ja puolikas vauva

Raskausaikana ensimmäisiä fiilistelemiäni vauvanvaatteita taisi olla neulotut lyhytlahkeiset pöksyt henkseleillä ja ilman. Niitä neidillä onkin jo yhdet kutakin ja tietenkin myös asuun kuuluvat sukkikset useissakin väreissä (sukkahousut, ensimmäiset googlaamani vauvanvaatteet muuten. Sittemmin paras valikoima on löytynyt täältä).

Odotusaikana, kun vauvelin sukupuoli ei ollut vielä tiedossa, keräsin vauvan vaatekaappiin ennen kaikkea vaaleaa, turkoosia (no tietty!), ruskeaa ja rusehtavaa keltaista. Sitten tyttö syntyi ja lempivärit ovat selkeästi liila, vaaleanpunainen ja noh, edelleen turkoosi. Nyt kun kolme muuta lasta eivät ole enää aikoihin kuunnelleet äitiä vaatevalinnoissaan, niin oi kuinka (niin paljon että jo ihan nolottaa) iloinen olen, että perheeseen on saapunut uusi pötkylä mamman puettavaksi. Ja pastelliväreihinhän sitä on tosiaan taas päädytty.

Hei ja apua. Kuopus on jo yli kolme kuukautta!

Vauvalle neulottua

Rikotaanpa viimein puoli vuotta kestänyt blogihiljaisuus pienellä vilkaisulla siihen, mitä muun muassa olen puuhaillut tällä välin. Sanomattakin selvää, että puikoilla on ollut vauvaneuleita perheen syksyllä syntyneelle pienimmälle. Suurin osa unisex-sävyissä, sillä vauvelin sukupuoli selvisi vasta 16.10 klo 22.12.

Vauvalle on valmistunut:

1. Torkkupeitto eli #kallestæppe, ohje Mille Fryd Knitvear (täältä)
2. PetiteKnitin Monday Suit (täältä), toinen isompi on työn alla parhaillaan
3. Klassikkomyssyt (yksi ohje löytyy täältä)
4. Henkselipöksyt, keltaisenruskeat villasukat, turkoosi neuletakki (ei vielä kuvamateriaalia) ja napillinen myssy Sandnes Garnin Baby-ohjevihko numero 1719F (täältä)
   
5. Makkaratumput ja -sukat tehty omasta päästä

Ja oih ja voih, päässä vilisee parhaillaankin useita neuleideoita, joiden toteuttamiseen tarvitsisin vain aikaa (lankojakin nimittäin löytyy), mutta juuri se on tällä hetkellä kovin kortilla.

Lisää peilikokeiluja

Kun vauva nukkuu, niin äiti sisustaa. Tällä kertaa vieläpä varsin väliaikaisesti. Tämä stailaus nimittäin oli siivottava innokkaiden kätösten ulottuvilta ennen kuin yksivuotias heräsi päiväuniltaan.

Eteisen peilimme irtosi tällä viikolla osittain seinästä. Ei niinkään pikkutyypin toimesta, vaan ihan vain siitä syystä, että aikoinaan liian heppoisasti kiinnitetty ruuvi antoi viimein periksi. Uskoisin, että tovi voi vierähtää, ennen kuin peili taas on paikoillaan ja niinpä päätin kokeilla sitä puolestaan tv-tason kaveriksi. Tuo tv-taso on muuten ollut jo lähtemäisillään meiltä useampaan otteeseen. Myynnissäkin se jo oli, kunnes tulin toisiin aatoksiin. Ehkä allekirjoittanutta ei ärsytä niinkään itse taso, kuin sen päällä jököttävä mustaharmaa möhkäle, jota telkkariksikin voi kutsua.

Eteisen peilille löytyi siis väliaikainen sijoituspaikka, mistä sitä ei taida vauvakaan saada kumoon. Toisin on kuitenkin tason päällä olevan irtaimiston laita. Täällä kiinnostus omiin leluihin on nimittäin taas nollissa ja sen sijaan kaikki muu tutkitaan tarkkaan. Sitä mukaa kun laatikoihin asennetaan lapsilukkoja ja kaappeja suljetaan muilla viritelmillä, niin poika löytää jotain uutta kiinnostavaa. Oli se sitten lasinkeräyssanko, siivouskaapista ulos vedettävä imuri, kirjahyllyn kirjat tai vessaharja.

1-vuotias

En vieläkään voi oikein ymmärtää, että meillä asustaa nykyään 1-vuotias tyyppi. Mihin se vuosi oikein meni? Ja sitten kun tuota 1 vuotta viime viikolla täyttänyttä katsoo, niin eihän se enää mikään vauva ole. Tai no on se, mutta ei sitten kuitenkaan.

Pojasta on kehittynyt varsin vilkas ja utelias tapaus, joka mielellään koluaa kaapit ja laatikot, heittelee kaukosäätimiä ja kurottaa pöydältä mielenkiintoisen näköisiä juttuja. Kovin kiinnostavia ovat myös kamera (näiden kuvien ottaminen olikin aika haasteellista, kun kuvattava teki räpsyvää mustaa möhkälettä kohti hyökkäyksiä joka välissä), astianpesukone ja kännykät. Myös ulos on kiva katsella ja samalla tutkailla sälekaihtimen narua. Toisaalta ihan lähiaikoina tutkmusmatkailun lisäksi omat lelutkin ovat alkaneet kiinnostaa uudella tavalla, niillä jopa vähän jo leikitään (ei pelkästään syödä ja maistella). Kävelysaldo on huikeat viisi askelta. Yleensä tosin otetaan se pari, jonka jälkeen heittäydytään (uhka)rohkeasti siihen suuntaan, missä jompikumpi vanhemmista (mahdollisesti, toivon mukaan) ottaa ilmalennolta tömähtävän vauvan vastaan. Taaperokärryä työnnellään ja ohjaillaan sen sijaan jo tottuneesti ympäri alakertaa, ja 1-vuotislahjaksi saatu mopo on myös kätevä työntötuki, jos poikanen haluaa päästä eteenpäin vaihteeksi jollain muulla tapaa kuin konttaamalla. Vauhdikas poika haluaa myös säännöllisin väliajoin äidin tai isän syliin rauhoittumaan, antaa pusuja pyydettäessä (aina enemmän kuin yhden) ja tykkää aamuisin pötkötellä varsinkin isän kainalossa.

Reilu kuukausi sitten meillä turvauduttiin unikouluun, kun katkonaiset yöt ja äidin hermot olivat päässeet siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä. Käytössä oli pistäytymisunikoulu (löytyy mm. Unihiekkaa etsimässä -kirjasta), joka tekikin parissa viikossa ihmeitä. Yöimetykset ja yöheräilyt lakkasivat lähes kokonaan, poika nukkuu nyt koko yön omassa sängyssään, ja ihanana bonuksena saimme myös aikaistettua pojan nukkumaanmenoaikaa peräti kahdella tunnilla. Nyt pikkumiehen unirytmi on lähes kellon tarkasti seuraava: yhdeksältä nukkumaan, herätys kuuden ja seitsemän välillä, päiväunet klo 12 - 15. Jos tyyppi sattuu öisin heräämään, niin melkein aina hänet saa takaisin uneen rauhallisesti puhelemalla/laulamalla ilman, että itse tarvitsee liikkua omasta sängystään minnekään. Poikkeusöitäkin tosin on.

Neuvolassa mitat olivat seuraavat: 77 cm, 9950 g ja 47,6 cm. Hoikanpuoleinen poika, mikä selittyy (tauottomalla) liikkumisella. Ruoka nimittäin uppoaa poikkeuksetta hyvin (ihan kaikki kelpaa), ja äidin maitobaarillakin vieraillaan päiväsaikaan säännöllisesti.

Kymmenen kuukautta

Meidän poikanen on jo kymmenen kuukautta. Nyt viimeistään se pötköttelevä vauva on lopullisesti muuttunut ikilikkujaksi, jota kiinnostaa kaikki, mutta yksi juttu kerrallaan vain hetken aikaa (poikkeuksena imuri, jota voi tutkailla pidempäänkin). Jemmailijaksi, joka piilottaa sukat roskiksiin, kylpykalat vessanpönttöön ja pallot muiden perheenjäsenten kenkiin. Kiipeilijäksi, joka niin mieluusti kiipeäisi portaita ylös ja varmasti kohta pääsee omin avuin jo sohvallekin. Kirkujaksi, joka kiljahtelee niin surusta kuin ilostakin, niin kovaa, että sitä luulee jo lasin särkyvän. Höpisijäksi, joka tuttujen tavujen lisäksi käyttää myös jänniä kurkkuäänteitä. Yökukkujaksi, joka valvoo puoleen yöhön ja herää kahdeksan tunnin yöunien aikana kolme tai neljä kertaa, mutta nukkuu päivisin unia helposti neljäkin tuntia putkeen. Pikkuveljeksi, joka saa isosiskoiltaan valtavan määrän halauksia, pusuja ja rakkautta.

Aikamoinen pakkaus siis. Täynnä iloa, omaa tahtoa, uteliaisuutta ja energiaa.

Jotain vaaleanpunaista

Viikko alkuun asukuvilla ja vaaleanpunaisella. Ja väsyneissä tunnelmissa. Tällä hetkellä tuntuu, että arkeen mahtuu kahdenlaisia päiviä. Niitä hyviä, kun yöllä on saanut nukkua jokseenkin hyvin, ja sitten niitä väsyneempiä. Kuten tänään. Normaalien kolmen syöttökerran lisäksi illalla kuuden jälkeen sohvalle nukahtanut esikoinen tuli pirteänä juttelemaan uniselle äidille kolmelta ja toistamiseen viideltä. Lisäksi jossain siinä välissä vauva putosi varotoimenpiteistä huolimatta sängystä. Ei tietenkään omastaan vaan minun vierestäni, siitä ainoasta heikosta kohdasta muuten ympäriinsä tuoleilla, tyynyillä sun muilla reunustetussa sängyssä. Isommilta kolhuilta kuitenkin onneksi säästyttiin, vaikka unissaan möyrinyt vauva (ja äiti myös) säikähtikin aika tavalla.

Ilmojen puolesta alkaa nyt näyttää siltä, että villakangastakkien rinnalle on kaivettava esiin myös se vedenpitävämpi yksilö. Sen verran kovaa ainakin Helsingissä satoi tänä aamuna. Hämmentävää, että olen pystynyt sinnittelemään ilman parkatakkiani näinkin pitkälle kuin marraskuun puoliväliin.

Neule ja pipo omatekemät / farkut Bik bok Never denim / t-paita Mango / saappaat Bianco / huivi Pieces / takki Vila / laukku Boden

Kahdeksan kuukautta

Onkohan kukaan pienen lapsen vanhempi koskaan sitä mieltä, että "vasta"? Ainakin itse olen huomannut lisääväni lähes kaikkiin vauvan ikää ja vauvavuoden kulkua käsitteleviin lauseisiin "jo". Hei hetkinen. Itse asiassa tänään kyllä käytin tuota vasta-adverbiä. Olimme nimittäin pikku-ukon kanssa tänään jo 8kk-neuvolassa, missä kuulin, että seuraava käynti onkin vasta yksivuotiaana.

Mutta siis. Meillä asuu jo kahdeksankuinen. Sellainen, joka tykkää kiljahdella, päristää huuliaan, papattaa kovaan ääneen, repiä äitinsä ja siskojensa hiuksia, tarrata muutenkin kiinni kaikkeen mahdolliseen, laittaa kaiken mahdollisen suuhunsa, hakata kaikkea mahdollista lattiaa ja muita kovia juttuja vasten (myös omaa päätään, tarkoituksella ja vahingossa) sekä nousta seisomaan.

Meidän vauva ei vielä istu (osaisi kyllä, mutta ei malta), mutta on noussut tukea vasten ylös siitä asti kun täytti seitsemän kuukautta ja kolme viikkoa. Alas laskeutuminen ei oikein vielä suju, joten takaisin lattialle tullaan joko ryminällä tai sitten ruvetaan huutelemaan apua muilta, kun jalat väsyvät seisomiseen. Paikasta toiseen liikutaan ryömimällä, konttausasennossa käydään vain heilumassa.

Päivärytmi on hyvin samanlainen kuin puolivuotiaanakin. Kakkospäikkärit nukutaan usein jopa niinkin myöhään kuin seitsemän aikoihin, mikä luonnollisesti pitkittää nukkumaanmenoa lähemmäksi puolta yötä. Toisaalta ilman noita iltapäikkäreitä illan viimeiset tunnit olisivat yhtä väsykiukkua. Öisin poika herää edelleen sen kaksi tai kolme kertaa. Ensimmäisen kerran usein juuri, kun äiti on saanut unen päästä kiinni (hmmph), mistä seurauksena se, että omassa sängyssä käydään lähinnä vain vierailemassa ja sitten loppuyö nukutaankin äidin vieressä.

Että näin. Kovin ovat vanhemmat ihmeissään, kun kahden rauhallisen tyttösen (esikoista ei kiinnostanut pahemmin seisoskella vielä yksivuotiaanakaan, keskimmäisestä puhumattakaan) jälkeen meillä onkin pieni utelias pellavapää, jolla on vauhti päällä koko ajan.

Ai niin ja sitten vielä ne mitat: paino 9380 g (8490 g), pituus 72,5 cm (70 cm) ja päänympärys 46,1 cm (44,8 cm). Ja kun nyt kerran lähdettiin isosiskoihin vertailemaan, niin kerrottakoon, että samanikäisinä siskot olivat samanpituisia, mutta noin puolisen kiloa kevyempiä. Ja nukkuivat muuten jo täysiä yöunia...

Poikasen uudet asusteet

Nyt ei vauvankaan päätä palele syysviimoilla, sillä neuloin poikaselle uuden tupsulakin jo pieneksi jääneen tilalle. Kaulakin on suojattu trendikkäällä tuubihuivilla. Näiden neulomusten lankana käytin alpakan villan ja silkin pehmoista sekoitetta, joten eipähän ainakaan pitäisi kutista. Ja kuten värivalinnoista huomaa, niin petrooli on viimein kolahtanut tähänkin osoitteeseen. Kun tuo väri jokin vuosi takaperin (vai milloin se oli) valittiin vuoden väriksi ainakin sisustuksen saralla, niin olin lähinnä järkyttynyt. Niin se mieli muuttuu.

Tämä lauantai onkin sitten muuten kulunut huushollia rymsteeratessa ja kuopuksen päivän asun lisäksi valokuvia on tullut otettua myyntiin menevistä tavaroista. Niiden oikeasti turhien lisäksi myyntiin pistetään pari huonekaluakin, sillä koti selkeästi kaipaa hieman uudistusta, mutta siitä aiheesta varmasti lisää myöhemmin.

Kuusi kuukautta

Tai no oikeastaan jo melkein seitsemän. Tässä kuussa opittu merkittävin taito on ollut ryömiminen, jonka vauva oppi justiinsa kuuden kuukauden rajapyykin paikkeilla. Ilman mitään varsinaista siirtymävaihetta. Ensin poika oli paikoillaan ja sitten ei enää ollutkaan. Nyt pötkylä liikkuukin sitten jo tomerasti ympäri huushollia pysähtyen tutkimaan milloin nukenrattaiden pyöriä, milloin kylpyhuoneen lattiakaivon kantta. Äidin lehdet ovat myös tosi kiinnostavia, ensin niistä revitään sivut, jotka sitten seuraavaksi rutistetaan mytyksi ja tungetaan suuhun.

Toinen alahampaista puhkesi kuuden kuukauden ja viikon ikäisenä, ja nyt näyttää siltä että vieruskaverikin näkee päivänvalon varmaankin ihan näillä näppäimillä. Myös pientä vierastamista on jo havaittavissa, omaan perheeseen kuulumattomille käännetään ensi pää, mutta kohta voikin äidin tai isän kainalosta väläytellä jo kujeilevaa hymyä.

Neuvolassa puolen vuoden ikäisen mitat olivat 8490 g (8260 g), 70 cm (67,5 cm) ja 44,8 cm (44 cm). Painoa ei siis ollut tullut kuin parisataa grammaa. Kuulemma tyypillistä tälle ikävaiheelle, kun kiinteiden syöminen ei ole (tai siis neuvolavisiitin aikana vielä ollut) alkanut ihan toden teolla.

Nyt poitsu kuitenkin syö jo äidinmaidon lisäksi soseita viisi kertaa päivässä ja päivärytmi on tällä hetkellä kutakuinkin seuraava:
klo 7 - 8 herätys
klo 9 aamupuuro + hedelmäsose
klo 11 lounas (kasvissose) ja päikkäreille 2 - 3 tunniksi
klo 14 välipala (hedelmäsose/rahka/jogurtti)
klo 17 - 18 illallinen (lihakasvissose) ja toiset päikkärit yleensä korkeintaan n. tunti
klo 21 iltapuuro + hedelmäsose
klo 22 - 23 nukkumaan

Päiväunirytmi on siis taas tauon jälkeen löytänyt takaisin uomiinsa, mutta yöllä vauva heräilee edelleen ainakin sen kolme, joskus jopa viisi kertaa. Ruokailu tapahtuu toistaiseksi sitterissä, sillä vielä poika ei istu ilman tukea, ja ulkona paikasta toiseen liikutaan edelleen joko pötköllään vaunuissa tai sitten repussa/liinassa.