Kuusi kuukautta

Tai no oikeastaan jo melkein seitsemän. Tässä kuussa opittu merkittävin taito on ollut ryömiminen, jonka vauva oppi justiinsa kuuden kuukauden rajapyykin paikkeilla. Ilman mitään varsinaista siirtymävaihetta. Ensin poika oli paikoillaan ja sitten ei enää ollutkaan. Nyt pötkylä liikkuukin sitten jo tomerasti ympäri huushollia pysähtyen tutkimaan milloin nukenrattaiden pyöriä, milloin kylpyhuoneen lattiakaivon kantta. Äidin lehdet ovat myös tosi kiinnostavia, ensin niistä revitään sivut, jotka sitten seuraavaksi rutistetaan mytyksi ja tungetaan suuhun.

Toinen alahampaista puhkesi kuuden kuukauden ja viikon ikäisenä, ja nyt näyttää siltä että vieruskaverikin näkee päivänvalon varmaankin ihan näillä näppäimillä. Myös pientä vierastamista on jo havaittavissa, omaan perheeseen kuulumattomille käännetään ensi pää, mutta kohta voikin äidin tai isän kainalosta väläytellä jo kujeilevaa hymyä.

Neuvolassa puolen vuoden ikäisen mitat olivat 8490 g (8260 g), 70 cm (67,5 cm) ja 44,8 cm (44 cm). Painoa ei siis ollut tullut kuin parisataa grammaa. Kuulemma tyypillistä tälle ikävaiheelle, kun kiinteiden syöminen ei ole (tai siis neuvolavisiitin aikana vielä ollut) alkanut ihan toden teolla.

Nyt poitsu kuitenkin syö jo äidinmaidon lisäksi soseita viisi kertaa päivässä ja päivärytmi on tällä hetkellä kutakuinkin seuraava:
klo 7 - 8 herätys
klo 9 aamupuuro + hedelmäsose
klo 11 lounas (kasvissose) ja päikkäreille 2 - 3 tunniksi
klo 14 välipala (hedelmäsose/rahka/jogurtti)
klo 17 - 18 illallinen (lihakasvissose) ja toiset päikkärit yleensä korkeintaan n. tunti
klo 21 iltapuuro + hedelmäsose
klo 22 - 23 nukkumaan

Päiväunirytmi on siis taas tauon jälkeen löytänyt takaisin uomiinsa, mutta yöllä vauva heräilee edelleen ainakin sen kolme, joskus jopa viisi kertaa. Ruokailu tapahtuu toistaiseksi sitterissä, sillä vielä poika ei istu ilman tukea, ja ulkona paikasta toiseen liikutaan edelleen joko pötköllään vaunuissa tai sitten repussa/liinassa.






Lähetä kommentti