Kello

Olemme asuneet tässä nykyisessä kodissamme kohta viisi vuotta, ja koko tuon ajan täältä on puuttunut eräs varsin tärkeä elementti. Ainakin mikäli mummiani on uskominen. Nimittäin seinäkello. Kyseisestä puutteesta on huomauteltu vuosien saatossa useampaan otteeseen, ja jos rehellisiä ollaan, niin ei ainoastaan mummini toimesta. Ja onhan se välillä itsellekin ollut hankalaa, kun ainoa yleiskello kotona on mikroaaltouunin kymmenen minuuttia edistävä digitaalinen näyttö.

No mutta nyt. Kulkeuduin Lontoossa aika sympaattiseen vaate- ja sisustuskauppaan, jossa kuvissa esiintyvä kello (sekä sen mintunvihreä kaveri) osuivat silmiini. Kumpikin kuin meille tehtyjä! Pitkän pohdinnan jälkeen mukaan lähti (kaiken järjen vastaisesti ehkäpä) tämä tummanharmaa yksilö myrkynvihreillä viisareilla. Viiden vuoden seinäkellottomuus on siis vihdoinkin päättynyt. Nyt odotellaankin, että meneekö vielä toinen mokoma ennen kuin tämä pääsee seinälle asti.

Keväisempää ilmettä

Somen inspiroimat sisustushankintani voi laskea yhden käden sormilla, mutta tässä niistä viimeisin. Instagramissa muutamaan otteeseen vastaan tullut ihastelemani pöytäliinakangas osoittautui Ikean Sällskap-mallistoon kuuluvaksi (täällä), ja siinähän olikin sitten hyvä syy lähteä lauantairetkelle sinikeltaiseen kauppaan. Määrämittaisena myytävän kankaan mitat olivat kuin meille tehdyt ja yhden liinan sijasta niitä onkin nyt peräti kaksi. Kankaisen ja vieläpä vaalean pöytäliinan taival meidän tapaan sottaavassa lapsiperheessä on varsin lyhyt, joten ihan hyvä, että on sitten toinen paraativersio jemmassa.

Ja tulppaanit <3

Mietteitä mökkikauden päättyessä

Mökki on nyt laitettu talviteloille sitkeästi lämpimänä ja aurinkoisena jatkuvasta syksystä huolimatta. Luukut ovat ikkunoissa, tavaroita tuotu kotiin talvehtimaan ja puutarhakin taitaa olla näin syksyä vasten paremmassa kunnossa kuin muutamana edellisvuotena (iso kiitos tästä talkooapuna häärineille ystäville <3). Ensimmäistä kertaa olo ei ole tässä vaiheessa pelkästään huojentunut ja helpottunut. Päällimmäisenä mielessä on sen sijaan ilo ja vähän haikeuskin. Olisihan siellä palstalla voinut hääriä pidempäänkin. Ja ennen kaikkea ensi kevättä odottaa jo malttamattomana. Uusia ideoita on mielessä vaikka kuinka ja toivon, että ensi vuonna voisi keskittyä paremmin puutarhaan nyt kun mökki on valmis. Tosin samalla myös hieman jännittää, sillä ensi kaudella puutarhurointi pitäisi mahduttaa töiden ja muun elämän lomaan kotiäidin arjen sijasta.

Vielä mökillä olisi tarkoitus käydä haravoimassa ja katsastamassa hiiritilanne (pieniä vieraita oli nimittäin papanoista päätelleen päässyt pari sisällekin, nyt mahdolliset vierailuaukot on kuitenkin tukittu). Satoakin tulee vielä: omenoita ja ehkä jopa kesäkurpitsaa. Monet perennat ja kukatkin kukkivat vielä täyttä häkää. Alkukesän perennoista osa jo toistamiseen.

Ja onpa muuten ihanaa, kun mökkikausi jatkuu pitkälle talveen ja sen ylikin oman puutarhan antimien ansiosta. Pakkasesta saa vadelmia pirtelöön ensi kevääseen saakka ja ruoka maustuu oman maan sipuleilla vielä muutaman viikon.

Syntymäpäivä

Kyllä siinä syntymäpäivässä on erityistä taikaa vielä näin 34-vuotiaanakin. Aamulla herää harvinaisen hyvällä tuulella ja pukee päälleen synttärimekon. Lapset (jotka nekin ovat kumman kilttejä) saa houkuteltua ennätysvauhtia pihalle kun mukaan ottaa viltin, mehua ja keksejä. Lounaaksi on sattumalta omaa herkkuruokaa. Facebookiin ja kännykkään satelee onnitteluita koko päivän, ja sitten vielä saa ilmoituksen, että mökki on nyt sisältä ihan oikeasti valmis, vesikin on vedetty. Kotikin on suhteellisen siisti, pöydällä Hakaniemen torilta eilen hankitut pionit ja lampuissa vielä tyttöjen kaverisynttäreiltä unohtuneet ilmapallot. Illalla ulos syömään koko perhe ja tietty vilkaisemaan sitä valmista mökkiä. Niin ja aurinkokin paistaa. Tänään on hyvä päivä, mun päivä.

Kodin seesteisempi osa

Näistä kuvista on rajattu pois se muussa kodissa vallitseva todellisuus. Pyyhkeillä päällystetty sohva, pois rullatut matot ja vielä kolme tuntia heräämisensä jälkeen pelkässä vaipassa tepasteleva pikkumies. Meillä on podettu epämääräistä vatsatautia jo useamman viikon ajan, tällä hetkellä puhti pois on taudin neljänneltä uhrilta. Toistaiseksi oireilta olen säästynyt ainoastaan minä, jolle onkin sitten langennut se hoivaajan ja huolehtijan osa. Ja siivoojan. Nyt on lattiat pyyhitty perusteellisesti (se hyvä puoli matottomuudessa on), kädet tuoksuvat kloorille ja lakanapyykkikin on tältä erää selätetty. Josko tämä tästä ja kaikki olisivat huomenna jo vapunviettokunnossa. Ellen sitten itse päädy seuraavaksi sairastamaan.

Sadepäivän eväät

Lakkopäivän vuoksi tänään kokonaista kotipäivää viettää äidin ja pikkusisarusten seurana myös eskarilainen. Normaaliin perjantaiohjelmaan kuuluva reissu mummilaan jäi väliin, mutta sen sijaan täällä on leivottu sämpylöitä porkkanasosekeiton seuraksi. Samalla tuli myös jälleen kerran todettua, että meidän tytöt eivät näistä kasvissosekeitoista pahemmin välitä. Keskimmäisen spontaani kommentti oli "pahaa" ja esikoisen mukaan "vielä pahempaa kuin se mitä sä viimeksi teit" (se oli muuten lehtikaalikeittoa, toim. huom.). Hah. Jäipähän monta lounaskeittoa pakkaseen itselleni. Sämpylät sen sijaan tekivät kauppansa, ja lounaan aikana aamupäivän pimeä sateinen ilma rupesi kirkastumaan, joten seuraavaksi suunnataankin pihalle. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kiireisen puutarhurin syntymäpäiväkukat

Meinasin ensin kirjoittaa otsikkoon "laiskan", mutta sitten pohdiskelin asiaa hetken ja tulin siihen lopputulokseen, että jos mökin kasvimaalla ruohosipuli ehtii kasvattaa nuppuja ja vieläpä kukkiakin, niin se ei johdu siitä, että olisin laiska, vaan siitä, että elämässä ja mökillä on tällä hetkellä aika paljon muutakin tekemistä. Ei siis laiska, vaan kiireinen. Tällä kertaa hyväkin niin, sillä muuten en olisi saanut kiikutettua palstalta kotiin itselleni kauniin violettia synttärikimppua.

Kimppu ilahdutti ruokapöydällä parin päivän ajan. Sitten sen uumenista oli eräänä aamuna tipahtanut pöydälle pieni keltainen toukka, ja ruohosipulinvarret lensivät ekoroskikseen. Tämä puutarhuri nimittäin myös kammoaa ötököitä.

Paikanvaihdos

Ostin perjantaisella kauppareissulla Deko-lehden uusimman numeron (perjantailehdestä saattaa muodostua pian perinne), ja eilen kerkesin sitä jopa vähän lueskelemaankin. Noin 15 minuuttia. Ihan riittävä aika, sillä lukuhetken aikana minut sai valtaansa hinku siirrellä vähän huonekaluja (näin käy muuten tosi harvoin, mikä ei ehkä ole se paras juttu kun tämän blogin aihepiireihin kuuluu myös sisustaminen). Inspiraatio oli niin ylitsepääsemätön, että lehden loppuun lukemisesta ei tullut mitään, vaan oli pakko keskeyttää lepotauko, rynnätä alakertaan ja ryhtyä tuumasta toimeen.

No joo, mistään kovin mullistavasta ei ollut kyse, sillä paikkaa ja tehtävää vaihtoivat vain ruokailutilan nurkassa keittokirjoja säilönyt vanha yöpöytä sekä sohvan kyljessä kyyhöttänyt, erinäisten asioiden säilyttimenä toiminut Ikean turkoosi kärry. Pieni muutos, mutta omiin silmiini merkittävä. Pääsinpä tekemään vielä vaatimatonta asetelmaakin, nyt kun joka paikkaan ulottuvista pikku kätösistä ei vielä ole pelkoa. Tuo vanha lamppu tosin odottaa vielä ehjää sähköjohtoa toimiakseen, mutta eipä se tuolla paikalla paljon valaisisikaan.

Nyt siirryn jatkamaan rauhallista ja pelkästään perheen kesken vietettyä viikonloppua. Viime viikonlopun hälinän jälkeen tällainen kotiviikonloppu (ihmisten ilmoille on pistäydytty ainoastaan eilen kirppisvisiitille ja tänään äänestämään) on kyllä tervetullutta vaihtelua. Ja illalla tietenkin jännätään vaalitulosta. Mukavaa sunnuntaita!

Kevättä ilmassa ja keittiössä

Syksyisin ja keväisin mustavalkoisuus ja värit tuntuvat käyvän meillä loputonta taistelua siinä määrin kuin se tässä kuitenkin ympäri vuoden melko värikkäässä huushollissa on mahdollista. Vaikka vielä loppusyksyllä karsin kotia mahdollisimman mustavalkoiseksi, niin nyt välittömästi kevätauringon ja ehkä vauvankin myötä värit valtaavat taas alaa.

Ennen raskautta haaveilin, että olisi ihanaa, kun vauva syntyisi kevättalvella. Ajattelin, etteivät ne yövalvomisetkaan tuntuisi niin pahoilta kun mennään kohti valoisaa aikaa. Toistaiseksi sälekaihtimien välistä tällä viikolla pilkistänyt aamuaurinko onkin saanut unohtamaan läpi yön jatkuneet syöpöttelyt, mutta uskoisin, että asiaan vaikuttavat merkittävästi myös hormonihuurut ja se toistaiseksi vielä hieman epätodelliselta tuntuva vauvakupla, jonka sisään meidät melkein viikko (jo melkein viikko!) sitten singottiin.

Keittiön pöydän uusi pöytäliina on parin viikon takaiselta reissulta Ikeaan. Silloin sen värikkyys hieman vielä pohditutti, mutta nyt värikäs valinta tuntuu juuri oikealta tähän vuodenaikaan ja elämäntilanteeseen.

Aronia

Enpä muista koska viimeksi olisin tehnyt hankintoja kotiin (jos Ikean vessaroskista ei oteta lukuun), mutta eilen käväisin hakemassa Finlaysonin myymälästä meille joulupöytäliinan. Valkopohjainen Aronia kultaisine yksityiskohtineen sopii vielä mainiosti muihinkin talven juhliin. Silityksen lisäksi liina tosin kaipaa saksia ja ompelukonetta ennen kuin se kokonsakin puolesta on sopiva meidän pyöreälle pöydälle.

Ennen ompelukonetta kaivetaan esille kuitenkin vielä imuri, lattialuuttu ja pölyhuiska. Kunnianhimoinen tavoite olisi saada koti edustuskuntoon ja vielä kunnianhimoisempi lisätavoite saada se myös pidettyä sellaisena aattoon asti... Mukavaa lauantaita!

Meillä leivottiin

Lounasvieraita kylässä, aika valmistaa jälkiruokaa kahvin seuraksi ja äidillä mielessä idea tallentaa idyllinen leivontahetki valokuviksi ja blogiin. Lopputulos ei ehkä ihan vastannut mielikuvia niiden tunnelmallisten leivontahetki-kuvien osalta, mutta piirakasta tuli kyllä oikein herkullista!

Innokkaat leipuriapulaiset odottelevat projektin aloitusta. "Pois siitä pöydältä!"

 Ja sitten hommiin...

"Valokuvauksen aikana nenä ei saa vuotaa."

Taikinakulhon kaapiminen on tietenkin parasta leipomisessa. Välillä lusikka toki eksyi piirakkavuokaankin.

Pakkasesta löytyi sopivasti purkki punaherukoita...

...jotka maistuvat ilman piirakkaakin!

Ja valmis piirakka...

Se oli menestys!