Eilisen vietimme aamuseitsemästä kahteen iltapäivällä
Vallilan Valtterissa myymässä. Myytävää oli täysi henkilöautollinen. Niin
paljon, että ihan kaikki ei edes mahtunut myyntiin. Siksi ehkä tuntuikin koko
päivän, että tavara ei vähentynyt yhtään, vaikka kauppa kävikin tasaisesti. Oli
siis ihan mukava yllätys, kun päivän päätteeksi voittoa oli kertynyt n.130
euroa (summasta jo vähennetty pöytävuokra 28e).
Myimme vaatteita, lastenvaatteita, kirjoja (jee,
kirjataakka
taas vähän keveni!), kenkiä, laukkuja ja muuta sekalaista. Mitään emme tuoneet enää
kotiin, vaan lajittelin loput jo paikan päällä Uffi-pusseihin, roskiin ja
mummin kellariin seuraavaa kirpputorikeikkaa odottamaan.
 |
Pahoittelen huonoa kuvaa. En jostain syystä tullut räpsineeksi kirpputorikuvia... |
Vanha viime kerroista tuttu ilmiö tapahtui taas tällä
kertaa: ensin hinnat olivat korkeammat, mutta sitä mukaa kun tunnit kuluivat ja
epätoivo (”me ei päästä MISTÄÄN eroon”) kasvoi, niin alennusmyynnit alkoivat.
Kestää taas pari päivää, että alitajunnassa kaihertava ajatus siitä, että
jotain lähti ehkä liian halvalla, tyyntyy.
Sitten vielä yksi huomio: mä olen aivan surkea löytämään
itse kirpputoreilta mitään. Nytkin kuuntelin ja katselin ihaillen ja hieman kateellisena
vieressämme myyviä tyttöjä, jotka kummatkin omalla kierroksellaan olivat
löytäneet todella ihania vaatteita. Itse omalla kierroksellani näin vain
epämääräisiä vaatekasoja ja harmaata lasitavaraa. Pitäisi joskus ihan
tietoisesti harjoittaa omaa ”kirppissilmää”.