Linnut

En ole asiaa aikaisemmin niin ajatellutkaan, mutta linnut ovat tärkeä osa kevättäni. Ensimmäistä kertaa kevätfiilis valtaa mielen, kun kuulen iltahämärissä mustarastaan laulavan. Seuraavaksi tulevat lokit (jostain syystä lokit saavat mut aina ajattelemaan vappua). Ja tietenkin todellinen kesän merkki ovat pääskyset. Kun parvekkeen ovi on auki leutona kesäiltana ja ulkoa kuuluu kuinka pääskyset kirkuen kiertävät taloa. Silloin on kesä!

Tarjotin Ikea

Täällä vanhassa asuinpaikassa on vehreä ympäristö ja siksi lintujakin riittää. Niin parvekkeen kuin makuuhuoneen ikkunankin päälle tekevät pikkulinnut joka kevät pesänsä ja talon katolta löytyy lokkien pesimäpaikka (josta seurauksena päällekäyvät lokkivanhemmat kesäkuun alussa ja reppanan oloiset poikaset parkkipaikalla vähän myöhemmin).

Keittiöpyyhe Polkka Jam

Viime sunnuntaina näimme Helmin kanssa tikan, joka topakasti koputteli pystyyn kuivuneen pihapuun runkoa monesta kohtaa ja siirtyi sitten naputtamaan katulamppua.

Juliste going Danish

Ja sopikin sattuvasti tähän teemaan, että Helmi istuu parhaillaan olohuoneen matolla ja loruilee: ”harakka hyppii maassa”.


3 kommenttia

  1. Ihana toi tarjotin, niin pirteä ja keväinen!!

    Jenni :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on tuosta Ikean tarjottimen kuosista pöytätabletit Islalle ja lapsivieraille :) on musta ihanan värikäs!
    t. Kira

    VastaaPoista
  3. Joo, toi on kyllä niin ihanan värikäs. Voi olla, että tuo tarjotin lähtee meillekin seuraavan Ikea-visiitin yhteydessä...

    VastaaPoista