Kuva Vallilan kaksio |
Mandariinia sisältänyt verhoratkaisu on kuitenkin saanut kilpailijan. Valoisan olohuoneemme ja isot ikkunat nähtyäni tuntuu siltä, että en halua peittää ikkunoita roikkuvilla verhoilla. Varsinkaan kun tuo ikkunaseinä siinä tapauksessa vaatisi melkeinpä verhon joka väliin (se on liikaa). Jututin Divaani-lehden lukijaillassa viime viikolla Vallilan asiantuntijaa ja hän suositteli tuohon keskelle Mandariiniverhoa ja sivuille vaikkapa yksiväristä turkoosia tai valkoista. Ei hassumpaa (mutta kuitenkin liikaa).
Uudesta Deko-lehdestä bongasin seuraavanlaisen ratkaisun. Tämän tapainenkin on käynyt joskus mielessäni. Vaaleat/valkoiset laskosverhot olisivat valoisat, antaisivat avaruutta ja mahdollistaisivat väri-iloittelun muissa tekstiileissä. Pitääpä painaa mieleen.
Kuva Deko 5/12 s.44 |
Ratkaisuja ja valintoja kun kuitenkin (valitettavasti) voi tehdä vasta sitten, kun on kalustetussa olohuoneessa jo kunnolla oleskellut ja vaihtoehtoja pohdiskellut. Enkä vielä täysin luovu yhden verhon ideastakaan ennen kuin olen sitä kokeillut.
Ah, juuri samaisten valintojen äärellä on eletty täällä. :) En ole erityisemmin verho-ihminen, mutta asunto, johon muutimme selkeästi vaati edes jonkinlaisia. Yhden virheostoksen tein ennen kuin päädyin nykyisiin. Vaan liekö nekään lopulliset.. Plääh.
VastaaPoistaNyt on siis valkoista läpikuultavaa puuvillaa neljä kappaletta isossa ikkunassa. Ja se on ainakin näin kesällä kiva vaihtoehto. En tosin jaksa käydä tätä taistelua ikkunan kanssa enää talvella uudestaa, joten mielummin saavat jäädä tuohon paikalleen. :)
Mun mielestä tuo Vallilan ehdotus kuulosti hyvältä! On meinaan iso ikkunaseinä teillä. :) Mutta kannatan tosiaan tuota tunnustelua paikan päällä ensin, ettei käy niin kuin täällä.
Valkoiset läpikuultavat verhot kuulostaa myös todella hyvältä! Joo, ei tämän asian kanssa auta kuin odottaa muuttoa ja sitten tehdä päätös... Onpahan vaihtoehtoja, mitä pohdiskella:-)
PoistaOnneksi kuitenkin verhoja on helpompi vielä vaihtaakin vuosien varrella, jos on vaikeuksia päättää mitä haluaa. Laittaa nyt jotain ja vaihtaa, kun tuntuu, että kaipaa vaihtelua. Ja enemmän väriä / vähemmän väriä. Kalusteet ovat kuitenkin isompia ostoksia.
VastaaPoistat. Kira
Niinpä! Se on jännä, miksi juuri tää verho-ongelma tuntuu kuitenkin kaikista visaisimmalta...
PoistaMä olen kyllä enempi "laskosverho"-tyyppiä, mutta miehen toiveesta meillä on olohuoneessa tuo Vallilan turkoosi Mandariini. Tai no mies halus pitkän verhon ja mä valitsin Mandariinin. :D
VastaaPoistaAijaa! Toi Mandariini on kyllä niin ihana. Jos sitä ei tule olkkariin, niin sitten mun on harkittava sitä makkariin:-D
PoistaHei lukeeko tuossa Dekossa että mistä tuo kuvan lamppu on? se on ihana!! :)
VastaaPoistaJenni
Joo, on aika ihana! Mut ei siinä lue:-(
PoistaVoi vitsi, just tollasta ollaan mietitty keittiön pöydän ylle!! Täytyypä alkaa selvittää :)
PoistaTuo mandariini on kyllä aivan ihana, mutta niin on tuo vaalea laskosverhokin. Laitoin sinulle tunnustuksen blogiini, käyhän napsimassa pois jollet ole jo kerinnyt täyttämään moista! :)
VastaaPoistaIhanaa, kiitos kovasti! Ensimmäinen henkilökohtainen tunnustukseni:-)
Poista