Pyhäinpäivä. Meillä sitä vietettiin aamupäivän hautausmaakäynnin jälkeen ihan vaan kotona. Tekemättä mitään. Kunnes viiden aikaan turhautuminen alkoi nostaa päätään ja oli pakko tehdä jotain.
Olen jo pitkään haaveillut avohyllyistä keittiöön tai sitten vaihtoehtoisesti lasiovellisista astiakaapeista. Enemmän kuitenkin niistä ilmavista avohyllyistä, joilla olisi värikästä purkkia, purnukkaa ja kuppia. No sellaisia ei nyt ole meille tulossa vähään aikaan (jos koskaan).
Olen tässä hiljattain lukenut jostain sisustuslehdestä lauseen "ainahan kaapin ovet voi irrottaa". Eilen siis tylsyyksissäni päätin tehdä juuri näin. Varsinkin kun se pikaisen tutkimisen jälkeen vaikutti olevan ihan helppo operaatio.
Nyt on siis jo ainakin avonaiset astiakaapit. Olen ihan tyytyväinen, vaikka se yksi ovellinen astiakaappi on nyt aika täynnä ja epäjärjestyksessä. Ja vaikka koko illan, noiden hyllyjen suuntaan vilkaistessani, alitajuntani vaistomaisesti viestitti: "Oho, kaapin ovi on jäänyt auki".
I had a boring day yesterday. I wanted to do something. Now there's no doors on our kitchen cupboards.
by Sanna M.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogia kirjoittaa Sanna, hetken vielä kolmekymppinen neljän lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, puuskittainen sisustaja ja aloitteleva siirtolapuutarhuri. Blogissa tarjolla pastellisia kotijuttuja, päivän asuja, neulomisprojekteja, mökkielämää sekä aika paljon kaikkea muutakin.
Instagramissa:
@kotisaarensanna
@kotisaarenkesakeidas
Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani! Kiitos!
Archive
-
►
2022
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(15)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2020
(6)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2019
(45)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2018
(69)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2017
(83)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2016
(98)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2015
(134)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (13)
- ► heinäkuuta (7)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (14)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2014
(135)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2013
(185)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (21)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (19)
- ► tammikuuta (23)
-
▼
2012
(233)
- ► joulukuuta (22)
-
▼
marraskuuta
(22)
- Lukunurkka
- Kalastajan vaimon poncho
- Joulutyynyt
- Pikkujouluilua
- Toinen lastenhuone
- Lauantain löydöt
- Jouluisia ompeluksia
- Kuvia makuuhuoneesta
- Luottokamani
- Niin totta
- Tähdet, tähdet
- Harvinaista herkkua
- Laatikkorakkautta
- Hylly seinässä
- Lankakauppakäynti
- Stringin uusi ilme
- Joulusta
- Uusi talvitakki
- Toiseksi paras vaihtoehto
- Pitsituikut
- Hitti ja huti
- ► heinäkuuta (25)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (22)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2011
(1)
- ► joulukuuta (1)
Moi! Täällä myös saman suuntaisia ongelmia... Haluukkuutta siis avohyllyille olisi, mutta tässä vaiheessa niitä ei viitsisi laittaa. Silti olisi niin paljon pientä ja isompaa, mitä haluaisi laittaa esiin. Hyvä idea tuo oveton kaappikin... :)
VastaaPoistaJoo, sopivan helppo toteuttaa juuri silloin, kun oikeat avohyllyt eivät ole mahdolliset:-)
PoistaHyvä idea ja parempi!
VastaaPoistaKiitos, tykkään kyllä itekin koko ajan enemmän!
PoistaMä olen miettinyt meille samaa ratkaisua. Pitää vain odottaa muuttoa ja katsoa miten tavarat mahtuu, voi olla että joutuu pitämään ovet kiinni että saa kaiken sullottua sisään... Hyvältä näyttää!
VastaaPoistaJoo, meilläkin tuo astioiden määrä uhkasi kääntyä kohtalokkaaksi, mutta sain kuin sainkin kaiken sullottua muihin kaappeihin. Kiitos:-)
PoistaKiva idea :)
VastaaPoista:-)
Poista