Puhdistus päättyi

Lauantaiaamu ja tytöt heräsivät vasten tapojaan vasta lähempänä yhdeksää. Periaatteessa siis luksusaamu. Paitsi että itse heräsin pirteänä seitsemältä, enkä pystynyt ajattelemaan muuta kuin kahvia, pekonia, Oltermanni-juustoa ja aamupalaksi varattua kauraleipää. Olo oli kuin lapsella jouluaattoaamuna.

Meidän puhdistuskuurimme päättyi siis tänään. 20 päivää ilman kahvia, maitotuotteita, sokeria, valkoista jauhoa, hiivaa, kovia rasvoja ja punaista lihaa. Olen hieman pettynyt tulokseen. Painoa tosin lähti 2,5 kiloa, mutta muita positiivisia vaikutuksia ei kauheasti ilmaantunut. Alkukuurista olo oli pari päivää melko huono (silloin kun kuonat lähtivät liikkeelle). Ehkä vatsaoireita, kuten närästystä, oli normaalia vähemmän, mutta muuten en huomannut olossani mitään muutosta. Paitsi että varsinkin viimeisellä viikolla oli koko ajan nälkä. Anssi onkin sitä mieltä, että söin liian vähän. Hyvin mahdollista. Nimittäin Anssi, joka "joutui" syömään omien sanojensa mukaan koko ajan, tunsi olonsa energiseksi ja pärjäsi huomattavasti lyhyemmillä yöunilla, kuin normaalisti. Ihossanikaan en huomannut mitään (positiivista) muutosta, paitsi että selkään nousi eilen komea punainen finni, hmmph.


Toisaalta, jos lähtötilanteeni olisi ollut surkeampi (jos olisin esim. kärsinyt väsymyksesta, sameasta ihosta tms.), niin muutoksia olisi voinut ehkä enemmän tapahtuakin. Nyt kuitenkin tunsin itseni melko pirteäksi ja ihan elinvoimaiseksi jo ennen kuuria.

Mutta se mulle tärkein tavoite, ruokavalion muuttaminen edes jonkin verran terveellisemmäksi, toivottavasti täyttyi. Tästä lähtien aion:
- syödä punaista lihaa vain korkeintaan pari kertaa viikossa
- vähentää kovien rasvojen ja valkoisen jauhon määrää
- pyrkiä yhteen karkki-/herkkupäivään viikossa
- varsinkin lounaaksi syödä salaattia ja keittoja
- vakiinnuttaa tavan tehdä iltapalaksi smoothien hedelmistä ja marjoista
- pyrkiä suosimaan luomua


Anssi ei aio ryhtyä tähän dieettiin positiivisista kokemuksistaan huolimatta enää koskaan. On kuulemma liian työlästä. Itse voisin harkita vaikka 7 päivän express-puhdistusta kerran tai kaksi vuodessa.

Parasta herkkua tänään on ollut kahvi. Vaikka varsinaiset vieroitusoireet menivät ohi muutamassa päivässä, niin kahvikupposta olen kyllä kaipaillut varsinkin kiireisinä työpäivinä tietokoneen ääressä. Anssi puolestaan aikoo vaihtaa osan kahvikupposistaan valkoiseen teehen.


Our detox-diet is finally over. I didn't feel myself so different during these three weeks, but my husband said he had much more energy and needed less sleep. Today it is time to eat chocolate, pizza and drink coffee. Coffee was the one I missed most. Back to normal eating again!

4 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen tuo teidän kokeilu, itse testasin hiukan pidemmällä ajalla mutta laajemmalla skaalalla apri vuotta sitten. Hyvältä tuntui ja nytkin olen kohtuu tiukalla linjalla, vaikkei se aina blogistani näykään :) eli vältetään valkoisia jauhoja, sokeria jne ja punaista lihaa vain pari kertaa viikossa jne. Nyt on kuitenkin ollut kevyempi linja eli viikonloppuisin on herkuteltu, paino pysyy kurissa ja olo on kuitenkin pirtsakampi kuin jos koko ajan mässäisi, minulle ei vehnäjauho ja sokeri sovi lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että ei mekään ihan kokonaan entiseen palata. Tavoitteena ainakin tuo korkeintaan yksi mässäilypäivä/viikko:-)

      Poista
  2. Heh, miksi ilman kahvia ja punaista lihaa? Eihän mitään muuta tarvitse
    jättää pois kuin hiilarit. Heh, itse olen laihtunut 8 kiloa pienessä ajassa.
    Ei kannata laihduttaa väärin vaan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä ei ollut laihduttaminen, vaan elimistön puhdistaminen:-)

      Poista