Keittiöremontti?

Blogiahdistus mitä ilmeisemmin on jo voitettu ja lisäksi sisustusinnostus nostaa päätään uudella energialla. Innostusta tuntuu tosin olevan jo ehkä vähän liikaa. Eilen nimittäin rupesin haaveilemaan keittiöremontista.

Melko pienestä tosin, mutta onhan tämä silti aika huolestuttavaa, kun nykyinen keittiö ei ole ollut käytössä vielä vuottakaan. Toisaalta tyydyttiin rakennuttajan perusvaihtoehtoon juuri siitä syystä, että sitä voi sitten joskus muuttaa, kun oikeanlainen idea muotoutuu. Joskus siis. Ei näin pian.



Olen jo pidemmän aikaa haaveillut avohyllyistä keittiöön ja tästä syystä myös osa yläkaapiston ovista on kiikutettu kellariin. Nykyiseen keittiömalliin ei oikein millään voi vaihtaa avohyllyjä, koska niille ei ole tarpeeksi leveää tilaa.

Eilen keksin mielestäni kuitenkin aivan fantastisen ratkaisun: siirretään jääkaappi vastakkaiselle seinälle, jossa onkin korkean kaapin kohdalla varaus toiselle jääkaapille. Jatketaan alakaapistoja ja pöytälevyä vessan oveen (näkyy ensimmäisessä kuvassa oikealla) asti ja poistetaan tuolta seinältä kaikki yläkaapit ja tilalle naputellaan avohyllyt. Kaakelit voi uusia tiililadontaan samalla kun puuttuva kohta kaakeloidaan. Eihän tällainen pieni järkkäily tulisi kovi kalliiksikaan, eihän?

Alla pari sydäntäni sykähdyttävää inspiskuvaa. Tosin haluaisin niitä avohyllyjä enemmän päällekkäin.

Kuva täältä

Kuva täältä

Tapetti-ideani purematta niellyt mieheni ei vielä oikein innostu tästä uusimmasta päähänpistostani. Kun itse näen sieluni silmin vain iiiiihanat avohyllyt ja toiveideni välilaatoituksen (hei ja enemmän laskutilaa!), niin mies pohtii ratkaisun toiminnallisuutta. Kummalle meistä te puhuisitte "järkeä"?

Springtime and so much ideas for the home. Now I am planning some changes for the kitchen.

14 kommenttia

  1. I feel you! Niin tuttua. Mäkään en saa kannatusta vaikka miten rankuttaisin ja todistelisin ja mittailisin. Uuden keittiön oon jo Ikeaan piirtäny ja kertonut faktat ettei se nyt niin kallista ois.... Ei lämpene. Höh, sanonpa vaan. (edellistä keittiöremppaa sain vuoden päivät mankua, et toivota on:)

    Ihanat noi inspiskuvat. Juurikin laatat välitilaan ois tiililadonnalla ja avohyllyt on niin hienoja! Noi sun suunnitelmat kuulostaa mun mielestä varsin hyviltä! Toivottavasti saisitte pian ne toteutukseen. vaikkakin mun mielstä teidän keittiö on nykyiselläänkin hyvä ja varmasti toimiva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toivottavasti saadaan kumpikin keittöremppa-aikeemme läpi:-)

      Poista
  2. Avohyllyt kerää huomattavasti enemmän pölyä - team Anssi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt ollut muutaman kuukauden toi viereinen kaappi ilman ovea ja koska noi astiat on koko ajan käytössä, niin ei ne kyllä kauheasti ole ehtineet pölyä keräämään, mutta tottahan toi on.

      Poista
  3. Avohyllyt kerää pölyä ja rasvaa. Et oo mitään lasiovia tms. harkinnut? http://www.koillismaanlasi.fi/kl-keittion-kaapinovet.html

    -Kiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi ennen muuttoa kävi nuo lasiovetkin mielessä, mutta nyt olen täysin hurahtanut avohyllyihin:-)

      Poista
  4. Keittiössä on niin paljon kaikenlaista pussia, purnukkaa ja laatikkoa että mun ääneni menee kyllä ovien säilyttämiselle, sekalainen ruuantekomatsku pysyy mukavasti piilossa katseilta. Tuo rasvan kerääntyminen avohyllyihin on ihan totta, siitäkin syystä välttäisinn. Ei noiden "inspiskuvien" keittiöillä vielä ruokaa laiteta, ehkä pastat saa juuri keitettyä. -Max, p.s. meillä alkaa keittiöremppa kohta, eikä todellakaan tule avohyllyjä, maustekaappi olisi myös hyvä olla muualla kuin lieden päällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meille jäisi myös noita kaappeja, joihin voisi sitten sulloa kaiken sen, mitä ei halua avohyllyille esille:-) Tuo maustekaappipointti on totta, muistan vanhasta kodista. Luulen, että täällä on jotenkin erilainen ilmanvaihto tms. koska samaa rasvaongelmaa ei ole ilmaantunut.

      Poista
  5. Hahaha hyvä Lotta!
    Mulla tuli ekana mieleen onko jääkaapin vieressä laskutilaa tarpeeksi, jos se siirretään toiselle puolelle. Siinä vain lavuaarin metallinen reuna vieressä.. Pitää miettiä ja testailla nykyratkaisulla tuleeko sitä jääkaapin vierustilaa käytettyä miten paljon.

    Anssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sulla oli hieman erilainen käytännöllisyys hakusessa (nyt samaa laskutilaa on enemmän jääkaapin vastakkaisella puolella, ihan hyvä sekin!). Mutta hei, et ainakaan vielä suoralta kädeltä siis teilaa tätä ideaa! Mulla ja mun unelmien keittiöllä on siis vielä toivoa!:-)

      Poista
  6. Hah, mä niiiiin toivon että en ole vuoden päästä samassa tilanteessa ;D Nyt en kyllä usko niin, mutta mistäs sitä koskaan tietää... Meillä ei kyllä pysty mitään siinä jumppaamaan, joten parempi olla pysyä yhtä tyytyväisenä kuin nyt on :)

    Avohyllyt näyttää kuvissa aina tosi ihanilta, mutta vaatii mun mielestä ison/isohkon keittiön. Siis niin että siellä on myös reilusti ovellisia kaappeja niin ettei niillä avohyllyillä tarvitse säilytellä kuin tosi kivoja juttuja. Mut sehän sulla olikin ideana, joten ei kuulosta yhtään hullummalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Jotenkin se avohyllyille järkkäily sopisi niin hyvin mun järjestelyviettiin. Se ois ihanaa!

      Poista
  7. Huippukivoja ideoita!! Tulee takuulla ihana, heti kun saat miehen suostuteltua. Kertyyhän niihin likaa ja pölyä ja asiaankuulumatonta tavaraakin, mutta kivahan avohyllyjä olisi siivota ja järjestellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aivan, avohyllyjen järkkäily olisi vain ja ainoastaan mukavaa puuhaa:-)

      Poista