Eksyin eilen keskustassa asioilla käydessäni käväisemään myös Kodin Anttilassa, josta mukaan lähti tämän talven lähes ainoat aleostokset kotiin. Sen lisäksi, että jo pitkään vilkuilemani vahakangas oli tosi edullinen, päädyin myös kokeilumielessä ostamaan raikkaan vihreän sivuverhon.
Alakerran verhotilanne onkin tuottanut päänvaivaa jo useampaan kertaan. Aiheesta voi mm. lukea täällä ja täällä. Nyt ripustin vihreän verhon ensin olohuoneen ikkunoiden väliin, mutta totesin tunnelman liian tukkoiseksi ja uusi sijoituspaikka on ruokailutilan nurkka. Näyttää paremmalta, mutta totuttelu ja pohdinta jatkuu edelleen. Sohvanurkkaan verho on jo tullut jäädäkseen, ilman verhoa se näyttää niin kovin alastomalta.
Olen koittanut tammikuun ajan pitää yllä pienimuotoista ostolakkoa ja tullut siihen lopputulokseen, että parhaiten lakkoilu onnistuu yksinkertaisesti välttelemällä kauppoja. Nettiputiikit kuitenkin vielä muodostavat aika suuren uhkan, johon varmasti auttaisi lapsilukon kaltainen shoppailulukko (tai luottokortin ja nettipankkitunnustuen piilottaminen).
I went to sale shopping yesterday and found this lovely green curtain (as well as the green tablecloth). Now I am once more thinking about the curtain situation in our livingroom.
by Sanna M.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogia kirjoittaa Sanna, hetken vielä kolmekymppinen neljän lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, puuskittainen sisustaja ja aloitteleva siirtolapuutarhuri. Blogissa tarjolla pastellisia kotijuttuja, päivän asuja, neulomisprojekteja, mökkielämää sekä aika paljon kaikkea muutakin.
Instagramissa:
@kotisaarensanna
@kotisaarenkesakeidas
Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani! Kiitos!
Archive
-
►
2022
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(15)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2020
(6)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2019
(45)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2018
(69)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2017
(83)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2016
(98)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2015
(134)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (13)
- ► heinäkuuta (7)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (14)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2014
(135)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (13)
-
▼
2013
(185)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (21)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (19)
-
▼
tammikuuta
(23)
- Herkkuhetki
- Apuvalo
- Uusi kevätasu
- Vielä vaiheessa
- Tunnustus
- Jatkuvassa muutoksessa
- Maustepurkkiprojekti
- Datenight
- Takaisin kartalla
- Pilkahdus valoa
- Helmet
- Aleverho
- Arvonnan voittaja
- Turkoosi ja vihreä
- Pitkä perjantai
- 3 x 11
- Väriä vaatteisiin
- Arki (lähes) ilman kalenteria
- Kevättä kohti
- Halutaan: täydellinen kattaus
- Pari projektia
- Pieni alevinkki
- Uusi vuosi
-
►
2012
(233)
- ► joulukuuta (22)
- ► marraskuuta (22)
- ► heinäkuuta (25)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (22)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2011
(1)
- ► joulukuuta (1)
Tulipas raikas nurkkaus! Toi Ikean verhokin toisessa nurkassa näyttää kivalta... Verhot on mullekin aina tosi vaikeet, melkein harmaannun niitä pähkäillessä :D
VastaaPoistaJoo, siis tykkään hirmuisesti tuosta Ikean kankaasta! Alkuperäinen suunnitelma olikin hommata sitä vielä tonne toiseenkin nurkkaan ja sitten tuo vihreä tuohon keskelle, mutta nyt kävi näin ainakin toistaiseksi:-)
PoistaKivan pirteän vihreä! :)
VastaaPoistaKiitos Marru:-)
PoistaIhanan keväistä :)
VastaaPoistaKiitos, kevät se vaan on mielessä, vaikka lunta sataakin:-)
PoistaTosi kivasti toi vihreä raikastaa huonetta :)
VastaaPoistaJoo, tuli kyllä niin keväinen fiilis:-)
PoistaTeillä on tosiaan jo kevät siellä kotona :) Ihanan raikas ilme!
VastaaPoistaKiitos, innostuin ehkä jo vähän liikaa;-)
Poista