Liinavaatekaappi

Ikea-hankinnat, osa 3

Meillä (mulla) on vaatteita ja muuta vastaavaa niin paljon, että vanhempien makuuhuoneen kiitettävän kokoiseen vaatehuoneeseen on ihan turha kuvitella ahtaavansa vielä pyyhkeitä ja lakanoita. Varsinkin (kuten tätä blogia jo pitempään lukeneille tai mut muuten tunteville on jo käynyt selväksi) kun lakanoiden silittämisen, viikkaamisen ja liinavaatekaapin järjestämisen voisi melkein lukea kuuluvan harrastuksiini.


Apua tilaongelmaan löytyi siis Ikeasta Paxin muodossa. Tätä hankintaa oli myös harkittu jo ennen muuttoa, mutta lopullinen ulkomuoto päätettiin kyllä aika pikaisesti nyt osoitteen vaihduttua.

Kaapistolla on leveyttä 150 cm, korkeutta n. 240 cm ja syvyyttä 35 cm. Kun syvyyttä ei ole tuon enempää, niin tuo kaappi ei hirveästi vie tilaa makuuhuoneesta ja tavaraa mahtuu kuitenkin tarpeeksi sisään.


Aika nopeasti tehty päätös koski noita kaapiston ovia. Aluksi nimittäin suunniteltiin liukuovien hankkimista, mutta nuo saranalliset ovet olivat aika reilusti edullisemmat ja tykästyin niiden ulkonäköön muutenkin enemmän.


8 kommenttia

  1. Wau miten siistit kaapit (hienot on kaapitkin), tai siis sisältö :) ..itse en ole kovin innokas petivaatteiden silittelijä :)-Marla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:-) No joo, myönnetään, että ei se silittäminen aina maistuis mullekaan, varsinkin kun monen lakanan silittäminen vie aika paljon aikaa...

      Poista
  2. Heips. Löysin tämän kivan blogisi ja liityin heti lukijaksi. Kauniita sisustusjuttuja ja lapsiperhe elämää on kiva seurailla.

    VastaaPoista
  3. Onko sinulla mankeli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Viikkaan lakanat ensin pitkulaisiksi ja sitten silitän. Mankelilla kyllä saisi parempaa jälkeä ja nopeammin.

      Poista
  4. Toi on tosi kiva!!

    Jenni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Mäkin tykkään. Ja tosiaan helppoa (no joo, kokoaminen ei tainnut olla niin helppoa) säilytystilaa!

      Poista