Viime viikolla meille kotiutui joukko pieniä ja ihania turkooseja yksityiskohtia. Suurin osa niistä tupaantuliaislahjojen muodossa, kiitokset! Itsekin toki kannoin korteni turkoosiin kekoon ja toin kotiin sohvatyynyn Finlaysonin alennusmyynneistä.
Lahjaksi saadut turkoosit Sukat makkaralla -lasit puolestaan sopivat mainiosti yhteen jo meiltä löytyvien vihreiden kanssa.
Meillä tosiaan viikonloppuna vietettiin tyttöjen synttäreitä ja vähän tupareitakin ja kunnianhimoisena suunnitelmanani oli raportoida juhlien tarjoiluista ja tunnelmasta. No. Tyypilliseen tapaani juoksentelin hermoheikkona ympäri huushollia niin edellisen kuin varsinaisen juhlapäivänkin ja kuvasaldo jäi niin surkeaksi, että tällä kertaa juhlapostaus jää tekemättä. Onnistuneet juhlat kuitenkin olivat!
Lisäksi meillä on alkanut arki. Tavallaan. Anssin loma nimittäin loppui, mutta kolmen viikon päästä jatketaan vielä viikolla etelän lämmössä. Ja oikeastaan vasta sitten alkaa se kunnon arki. Helmin päiväkoti ja mäkin elvytän taas pikkuhiljaa yritystäni henkiin...
by Sanna M.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogia kirjoittaa Sanna, hetken vielä kolmekymppinen neljän lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, puuskittainen sisustaja ja aloitteleva siirtolapuutarhuri. Blogissa tarjolla pastellisia kotijuttuja, päivän asuja, neulomisprojekteja, mökkielämää sekä aika paljon kaikkea muutakin.
Instagramissa:
@kotisaarensanna
@kotisaarenkesakeidas
Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani! Kiitos!
Archive
-
►
2022
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(15)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2020
(6)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2019
(45)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2018
(69)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2017
(83)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2016
(98)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2015
(134)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (13)
- ► heinäkuuta (7)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (14)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2014
(135)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2013
(185)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (21)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (19)
- ► tammikuuta (23)
-
▼
2012
(233)
- ► joulukuuta (22)
- ► marraskuuta (22)
-
▼
heinäkuuta
(25)
- Vadelmia
- Jotain turkoosia
- Vielä yksi messupostaus
- Messuilla: makuuhuoneita
- Messuilla: lastenhuoneita
- Pieniä edistysaskelia
- Toinen alematto
- Syysaatteita ja -vaatteita
- Mustavalkoista vaihteeksi
- Olohuoneen matto
- Päivän peili
- Perintöhuonekaluja
- Heräteostos
- Takaisin kotona
- Unohdettuja aarteita
- Määränpäässä
- Tien päällä
- Liinavaatekaappi
- Lastenhuoneen säilytysyksikkö
- Uudistuneet nojatuolit
- 3-vuotiaan keittiö
- Lehtiä, tyynyjä ja sohva
- Lätsät
- Ostoksilla Ikeassa
- Täällä ollaan
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (22)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2011
(1)
- ► joulukuuta (1)
Ihanat lasit! Mun haavelistalla myös, mutten ole raskinut itse vielä ostaa.
VastaaPoistaOnnittelut tyttösille!
Kiitos onnitteluista:-) Joo, mä tykkään noista ihan hirveästi, tuo piristystä ja vähän luksustakin tavalliseen päivään, kun tuollaisesta lasista juo!
Poista