Viikonlopun löpinät


Täällä on meneillään melko tavallinen lauantai-ilta. Mies ja lapset lähtivät happihyppelylle ja itse näköjään päädyin siksi aikaa koneelle blogin pariin. Toinen mahdollisuus olisi ollut heittäytyä sohvalle pötköttämään, mutta johtuneekohan sitten päivän aikana nautituista useista kahvikupillisista vai aamupäivän salitreenistä, niin nyt energiaa tuntuu riittävän muuhunkin kuin torkkumiseen. Salilla ei ole tullut kolmannen syntymän jälkeen käytyä ennen tätä aamua kuin kerran (!), mutta nyt alkoi tuntua siltä, että aika on kypsä. Ja sen verran hyvä fiilis tuosta tuli, että toivon innostusta riittävän tästä lähin vähän säännöllisempiinkin salivisiitteihin. Nyt taidan klikata tuota julkaise-painiketta ja sen jälkeen vielä katsella hetken sisältöä lasten pehmeisiin joululahjapaketteihin. Sitten kana marinoitumasta ja butter chickenin tekoon (resepti löytyi kerran neuvolan odotustilassa olleesta lehdestä). Mukavaa ensimmäisen adventtisunnuntain aattoa!

P.S. Näissä kuvissa muuten näkyy aika hyvin, millä tolalla tämän kodin jouluvalmistelut ovat. Tähdet on sentään otettu esille ja yksi pikkuisen jouluisempi tyynyliinakin tehty yli jääneestä joululiinakankaasta. Mutta siinäpä se onkin sitten toistaiseksi.



6 kommenttia

  1. KUmmastelen ja ihastelen monissa blogeissa että miten saattekin tähän aikaan noin valoisia ja kauniita kuvia. Itse sähellän pitkiä aikoja kameran kimpussa ja lopputulos on tuskastuminen ja luovuttaminen.
    OI teillä on juuri tuollainen ihanan vaalea sohva josta itsekin haaveilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin tuskastellaan tämän vähäisen valon kanssa ja harmaimpina päivinä kuvat ei onnistu millään. Avaan yleensä kaikki mahdolliset verhot ja otan kuvia niistä valoisammista paikoista (esim. meidän keittiö on harvoin blogissa koska se on AINA pimeä), ja sitten kuvankäsittelyohjelmakin on oiva apu:-)

      Poista
  2. Ei kai sillä joulukoristelulla vielä mikään hoppu ole(?) Hiljaa hyvä tulee. Tosi kauniita kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika! Jep, onhan tässä vielä aikaa. Tänään tosin hankin jo vähän jouluaskartelumateriaaleja:-)

      Poista
  3. Vitsit miten nätti hopealanka. Mulla on ollut ulkona mut toi sopii niin hyvin sisällekin et pitäsköhän käydä ostamassa... :)

    Maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku! Ulkokasvihan tuo vissiin onkin, mutta toistaiseksi pärjännyt kyllä sisätiloissakin:-)

      Poista