Pikkujouluilua ja paljetteja


Tämä viikonloppu on startannut kyllä aivan huippufiiliksissä. Pidin eilen ystävilleni pikkujoulut, joten perjantai-iltaan mahtui herkkuja ja naurua kyyneleet silmissä. Ihanan illan jälkeen mieli on korkealla, koti siisti ja viikonloppu vielä edessä. Eipä pahemmin haittaa, vaikka vähän väsyttääkin.

En yleensä koskaan pue jotain asua päälle ainoastaan kuvien ottamista varten ja vain kuvaussession ajaksi. Toki saatan aamulla ajatella, että "hei, tänään mies ehtii ottaa asukuvat, puenpa siis päälle sen ja sen asun, kun se oli niin kiva pari päivää sitten", mutta tässäkin tapauksessa asu on sama koko päivän. Tänään tein poikkeuksen ja lavastin itseni aamupäivällä juhlakuntoon, jotta eilisen pikkariasu saatiin taltioitua. Eilen herra hovivalokuvaaja ja lapset nimittäin olivat jo painuneet naapurikuntaan evakkoon (ja aurinko taivaanrannan taa) siinä vaiheessa, kun tämä emäntä oli edustuskunnossa. Naama on siis syystäkin hieman väsähtänyt, mutta malli niin onnellinen kuin vain ystävien kanssa vietetyn laatuajan jälkeen voi olla<3



Hame Pieces / neule Only / nilkkurit Wonders / kaulakoru Pernille Corydon / korvakorut Kalevala Koru / kello Daniel Wellington

2 kommenttia

  1. Mitä tykkäät Wondersin kengistäsi? Mulla on yhdet nilkkurit ja vitsi miten ne voikin olla niin hyvät jalassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo! Ne on ihan supermukavat! Oon kehunut kavereillekin:-D

      Poista