Blogin uusi ilme


Blogin nyt muutenkin kokiessa muutoksia rupesin kaipaamaan sille myös uutta ilmettä. Hankalaa, kun omat koodaustaidot eivät ihan (tai siis lähimainkaan) yllä sille tasolle, että omat visionsa voisi toteuttaa itse. Kuin tilauksesta satuin lukemaan useammastakin paikasta, että myös tähän asiaan ratkaisu saattaisi löytyä lempinettikaupastani Etsystä. Ja totta tosiaan, aikani Etsyn valikoimia kahlattuani löysin justiinsa minun ja blogini näköisen layoutin - yksinkertaisen ja samalla sopivan hempeän. Blogin uusi ilme löytyi täältä. Tykkään ihan mahdottomasti!

Muuten tämä päivä on kulunut peruslauantaita huomattavasti alakuloisemmissa tunnelmissa. Eilisiltaiset tapahtumat tunkeutuivat tietoisuuteeni heti herättyäni, ja ajatukset ovat tänään useaan otteeseen kulkeutuneet Pariisiin ja terrori-iskuissa läheisensä menettäneiden luokse<3




8 kommenttia

  1. Tuota Etsyä mullekin yks mainostoimistossa työskentelevä suositteli. En ole vielä vaan ehtinyt katsastaa tarjontaa. Tympäsee kun ei saa blogista sen näköistä kuin itse haluais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Suosittelen kurkkaamasn Etsyn puolelle mäkin:-D Tosin ensin jo meinasin, että just sellaista haluamaani ei löydykään (tosi monissa häiritsi joku pieni yksityiskohta), mut sit törmäsin tähän. Ja itse ei tarvinnut koodata mitään kun myyjä teki kaiken:-)

      Poista
  2. Kivalta näyttää. Tarttis varmaan itsekkin tehdä blogilleni jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! Tuo Etsy-vaihtoehto on kyllä helppo, kunhan vaan ensin löytää sen omaa silmää miellyttävän vaihtoehdon.

      Poista
  3. Olipa hieno juttu, että löysin ihanaan blogiisi. Pidän tosi paljon vaaleasta raikkaasta ilmeestä. En tosin ehtinyt aiempaa ilmettä nähdä mutta uskon että se raikastui kovasti (?) Tykkään kovasti myös tyylistäsi, joten blogisi pääsee ehdottomasti lukulistalleni. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Marika ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Kyllä vain, ilme kirkastui ja raikastui aika tavalla, ja vastaa nyt paremmin visioitani kuin edellinen kehnoilla koodaajantaidoillani muokattu perusbloggerpohja. Mukavaa viikonloppua sinullekin<3

      Poista
  4. Tyylikkäät, pehmeän selkeät sivut! Mistä toi kiva juliste on?

    mansikkatalossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla! Tuo juliste on Taulusta ja tapetista eli täältä: http://taulujatapetti.blogspot.fi/
      Mukavaa adventtisunnuntaita:-)

      Poista