Viisi vastausta

Sain jo jokin aika sitten Vanha matkalaukku -blogin Marjutilta viiden kysymyksen haasteen. Kiitos Marjut! Haasteeseen vastaaminen on arjen tuoksinassa vuorotellen jäänyt ja unohtunut, mutta nyt aion vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tässä siis minun viisi vastaustani.

1. Lempivärini sisustuksessa
Tähän voisi luetella aikamoisen litanian, mutta jos valkoisen pohjavärin lisäksi pitää valita yksi, niin kaipa se sitten olisi ainakin näin keväällä tuo mintunvihreä/vaalea turkoosi.


2. Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille
En ainakaan usko, että meille koskaan tulisi kirkkaanvihreää tai pinkkiä Eero Aarnion suunnittelemaa Puppya, vaikka lapset varmasti tykkäisivätkin.

3. Hurmaavin henkilöhahmo tv:ssä
Täytyy sanoa, että tykkäsin kovin David Tennantin esittämästä Doctor Whosta.


4. Suosikki leivonnassa
Mutakakku, muffinsit ja korvapuustit, muun perheen toiveesta yleensä viimeiseksi mainitut. Itse tekisin ja söisin mielelläni mutakakkua, mutta se ei oikein uppoa noihin muihin. Isoja, pehmeitä cookieita haluaisin kovasti oppia tekemään!

5. Viisi blogisuosikkia
Tämä on se vaihe, kun haaste olisi tarkoitus laittaa eteenpäin viidelle suosikkiblogille. Ajattelin kuitenkin jakaa teille viisi ulkomaista blogisuosikkiani ja heittää haasteen kaikille, jotka siihen haluavat tarttua! Tanskalaisesta Emily Salomonin blogista kirjoitinkin jo aikaisemmin. Ruotsista löytyy ihana Så fint jag vill. Norjalainen Fjeldborg kuuluu pitkäaikaisiin suosikkeihini. Ranskalaisessa Petit sweet -blogissa on ihanan unenomaisia kuvia. Ja amerikkalainen Kendi Everyday on sopivan tavallinen tyyliblogi.


4 kommenttia

  1. Hei, kiva kun teit haasteen. Vastauksia oli kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kivasta haasteesta ja pahoitteluni, että vastaaminen hieman myöhästyi :-)

      Poista
  2. Oih, David Tennant! Oletko nähnyt hänet ja Catherine Taten esityksen Comic Reliefissä? Suosittelen googlaamaan ;)

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos Paula vinkistä, täytyykin katsoa! David Tennant<3

      Poista