Sunnuntaikahvit ja blogipohdintaa

Leivoin tänään syysloman viimeisen päivän ja appiukon vierailun kunniaksi gluteenittomia suklaamuffinseja. 4-vuotias autteli innokkaasti, ja odotti vielä innokkaammin sitä hetkeä, kun sai lusikoida loput taikinat kulhosta lusikalla suuhunsa. Ehkä vieläkin parempaa kuin ne valmiit muffinsit, jotka kyllä nekin onnistuivat varsin hyvin.

Podin syyskuussa pienoista blogikriisiä, ja harkitsin jo koko blogin lopettamista. On tämä kuitenkin sen verran kiva, rakas ja inspiroiva harrastus, että päätin jatkaa, mutta hieman eri spekseillä kuin aikaisemmin. Tästä lähin blogin on tarkoitus keskittyä ennen kaikkea meidän kotiin ja sisustukseen sekä omaan tyyliini. Nämä lokakuun postaukset antavat ehkä parhaiten osviittaa siitä mitä tuleman pitää. Toki muitakin aiheita varmasti vielä välillä postauksiin eksyy, mutta luultavasti aiempaa vähemmän. Tarkoitus on siis toisaalta palata juurille sisustusaiheisiin, toisaalta panostaa enemmän myös pukeutumiseen ja tyyliin liittyviin juttuihin. Vaikka useimmat ilmeisesti ovat tykänneet myös parin viime vuoden sillisalaattimeiningistä, niin itseäni varsinaisen punaisen langan puuttuminen on ajoittain häirinnyt jonkin verran. Lisäksi Kotisaari löytyy nykyään myös Instagramista nimellä kotisaariblogi.

Toivottavasti viihdytte blogini parissa jatkossakin ja muistakaahan, että postaustoiveita ja muuta palautetta saa aina jättää!




2 kommenttia

  1. Voi noita samoja blogin jatkoajatuksia on ollut runsaasti, varsinkin nyt raksa-aikana... Joinakin hetkinä hanskat on valmiina lentämään tiskiin, toisina taas jatko itsestään selvää. Mutta kun ei tee ryppyotsaisesti ja vaadi itseltään liian tiuhoja postauksia tms, niin mikäs tässä on kirjoitellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri. Just niillä ihan omilla vaatimuksillaan/tavoitteillaan sitä helpoiten sammuttaa sen kipinän, yritän minäkin nyt sit mennä enemmän fiiliksen mukaan turhia märehtimättä :-)

      Poista