Tulossa: kohta 6-vuotiaan kaverisynttärit

Meneillään on melkoisen kiire viikko, eikä vähiten siksi, että lauantaina vietetään heinäkuussa 6 vuotta täyttävän esikoisen kaverisynttäreitä. Synttärivieraiksi on odotettavissa reilu kymmenen lasta ja melkein yhtä monta aikuista. Luonnollisestikin suurin osa valmisteluista suoritetaan paniikissa perjantaina ja lauantaina ennen juhlia, mutta olenpa sentään jo hankkinut koristeet ja kattaustarvikkeet (joista suurin osa Tigerista). Tarjoiluista on neuvoteltu sankarin kanssa, jolla olikin tarkka näkemys siitä, mitä herkkuja pöytään katetaan. Tiedossa olisi siis ainakin jätskibaari ja suklaisia kuppikakkuja.

Toivon kovasti, että saan taltioitua teille kuva-aineistoa itse juhlapäivästäkin, mutta ihan varmasti en uskalla vielä luvata. Nuo juhlakuvailut kun usein tuppaavat jäämään muiden emännänkiireiden ja juhlahumun jalkoihin. Viime vuonna onnistuin kuitenkin ikuistamaan ensimmäisten kaverisynttäreiden kattauksen, ja kuten näistä kuvista voi päätellä, niin meno on varsin värikästä tänäkin vuonna.




Lähetä kommentti