Värikäs synttärikattaus ja helppo aarteenetsintä

Tänään juhlittiin kohta 5-vuotiaamme kaverisynttäreitä. Tapahtuma, jonka suunnittelu on aloitettu sankarin itsensä toimesta jo viime joululomalla. Viime viikko kului siis melkoisen jännittyneissä merkeissä, olihan kyseessä Helmin ensimmäiset kaverisynttärit. Juhlat sujuivat onnistuneesti jo muilta kaverisynttäreiltä opitun kaavan mukaisesti: ujostelua, jäätelöä ja muuta herkkua, ohjelmanumero ja vapautuneempaa leikkiä. Äiti ehti onneksi hääriä hieman kameran kanssa ennen vieraiden tuloa ja ikuistaa päivänsankarin itsensä suurimmaksi osaksi suunnitteleman ja toteuttaman kattauksen. Kuvissa näkyvät Lagerhausin eläinaiheiset paperilautaset hankittiin tosiaan jo joulukuussa Tukholmasta. Synttärikakun virkaa toimitti äidin ja tyttären yhteisestä päätöksestä raparperipiirakka.





 



Ohjelmanumeroksi suunnittelimme Anssin kanssa aarteenetsinnän. Piilotimme eri puolille alakertaa seitsemän (Anssin piirtämää) helposti tunnistettavaa kuvavihjettä, joista yksi johti aina seuraavan luo. Viimeinen vihje johdatti "aarteelle", mikä sisälsi pienen muiston kaikille vieraille. Sopivan kiinnostava ja helppo ohjelmanumero ainakin 4-vuotiaille vieraille. Vihjekuvat alla kuvattuna eilisillan hämärässä ennen kuin ne leikattiin paperista ja hiiviskelimme piilottamassa ne paikoilleen. Viimeisessä kuvassa vihje on vienyt innokkaat etsijät lampun luo.


6 kommenttia