Jouluaatto vietettiin omassa kodissa rakkaiden ihmisten kanssa mukavassa tunnelmassa. Nyt lepäillään joulupäivä oman perheen kesken.
Jännitys, joulupukki, pitkään odotettu ja tapahtumarikas päivä sekä orastava yskä väsytti kummankin tytön niin, että kumpikin nukkuu sikeästi päiväuniaan tavallista aikaisemmin. Itsekin ajattelin kohta seurata esimerkkiä ja käpertyä sohvannurkkaan nokosille. Sitä ennen kuitenkin kuvia aaton tunnelmasta kattauskuvien muodossa. Ruokatarjoilun järjestäminen oli mielestäni oikein toimiva nyyttäriperiaatteella. Itse vastasin salaateista ja makeasta puolesta.
The whole family is now tired and thankful after a succesful Christmas Eve. It was nice to spend it in our own home, surrounded by the loved ones.
by Sanna M.
Blogia kirjoittaa Sanna, hetken vielä kolmekymppinen neljän lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, puuskittainen sisustaja ja aloitteleva siirtolapuutarhuri. Blogissa tarjolla pastellisia kotijuttuja, päivän asuja, neulomisprojekteja, mökkielämää sekä aika paljon kaikkea muutakin.
Instagramissa:
@kotisaarensanna
@kotisaarenkesakeidas
Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani! Kiitos!
Archive
-
►
2022
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(15)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2020
(6)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2019
(45)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2018
(69)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2017
(83)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2016
(98)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2015
(134)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (13)
- ► heinäkuuta (7)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (14)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2014
(135)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2013
(185)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (21)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (19)
- ► tammikuuta (23)
-
▼
2012
(233)
-
▼
joulukuuta
(22)
- Synttäriarvonta
- Yksivuotias
- Illan asu
- Ellos-kollaasi
- Muutamia lahjoja
- Joulukattaus
- Yksi yö jouluun
- Kompromissikuusi
- Loman aloitus
- Jo kolmas
- Jouluoksa
- 12 suomalaista designsuosikkiani
- Sohvapäivä
- Paketointipuuhissa
- Toiset vielä
- Töitä, töitä
- Uusi banneri
- Lahjalista
- Tuikuista vielä
- Tonttutyttö
- Menovinkkejä
- Joulukuu
- ► marraskuuta (22)
- ► heinäkuuta (25)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (22)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (11)
-
▼
joulukuuta
(22)
-
►
2011
(1)
- ► joulukuuta (1)
Aivan ihanan raikas kattaus! <3 Mukavia välipäiviä!
VastaaPoistaKiitos, Jenni! Kivoja välipäiviä myös teille:-)
PoistaOnpa teillä ollut kerrassaan suloinen kattaus!
VastaaPoistaKiitos:-)
Poista