Uusi väri


Vaatekaappiini on hiipinyt uusi väri turkoosin ja vaaleanpunaisen kaveriksi. Tummanliila tyllihame löytyi alkukesän juhlia varten lähes samaan aikaan kun bongasin mitä ihanimman käsinvärjätyn merinolangan seuraavaan neuleprojektiin. Siinä missä hame odottaa jo kunniapaikalla tulevia hippaloita, niin langan kanssa kävi hieman toisin. Lanka on kaunista ja unelmanpehmeää, mutta ensimmäisen kerran neulosta sovitellessani minun oli pakko todeta, että ihana syreenin sävy ei sovikaan minulle. Olinkin yrittänyt lisätä vaatekaappiini uusia värejä liian innokkaasti.

Onni onnettomuudessa, että neuletakki on niin värinsä kuin kokonsakin (myös tämä ilmeni ensimmäisessä sovituksessa) puolesta täydellinen esikoiselle, joka vaikuttaa varsin tyytyväiseltä saadessaan uuden kutittamattoman neuleen. Opin myös sen, että omista luottoväreistä poikkeavat värikokeilut kannattaa jättää suosiolla alaosiin ja toteuttaa tarkkaan harkiten, varsinkin jos on värien suhteen niin tarkka kuin allekirjoittanut.

Tänään kävinkin sitten jo hankkimassa langat myös omaan popcornbomberiini. Tällä kertaa pelasin varman päälle ja valitsin harmaan.


2 kommenttia

  1. Onpa ihana hame!Voinko kysyä mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Hame on merkkiä Needle&Thread ja tämä minun löytyi tuntuvalla alella Asosilta:-)

      Poista