Mökillä viime kesäkuussa


Viime kesän mökkimuistelot saavat jatkoa nyt kesäkuun kuvilla. Hellettä riitti kesäkuussakin, vaikka juhannus olikin viileä ja tihkusateinen. Tuo asukuva onkin muuten juuri juhannusaatolta, mökkimäistä kerrospukeutumista parhaimmillaan.

Anssin keväällä nikkaroimasta minikasvihuoneesta on näkynyt aikaisemmin korkeintaan vilahdus täällä blogissa. Vanhoista ikkunoista tehty harjakattoinen noin metrin korkuinen rakennelma toimi varsinkin parvekelaatikoihin kylvämieni salaattien kasvupaikkana hyvin, ja taisipa chilikin viihtyä tuolla suojassa. Tomaatit olivat sen sijaan niin pitkiä, että ne kasvatin suosiolla terassilla. Ensi vuodeksi suunnitelmissa on laajentaa noita parvekelaatikkosalaattiviljelmiä ja kehitellä tomaateille oma lava lämpöpyydyksineen.

Palstan yleiskuvista ensimmäinen on otettu 1. kesäkuuta ja toinen 30. kesäkuuta. Ja toukokuun kuvamuistot löytyvät muuten täältä.


2 kommenttia

  1. Teidän puutarhamökki on ihanan näköinen, niin sisältä kuin ulkoa. Oletteko olleet mökissä yötäkin vai teettekö päiväreissuja sinne? Voisin kuvitella, että lapset tykkäisivät kovasti olla siellä yötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Kyllä ollaan mökillä myös yötä kesäisin, lapset tosiaan tykkäävät kovasti:-)

      Poista