Vuosi 2018

Vuosi 2018 lähenee loppuaan, ja siitä syystä olenkin käyttänyt tämän vuoden viimeisen sunnuntain rauhalliset tunnit kollaasien tekoon. Tykkään kollaaseista ja lisäksi postausten läpikäynti on oiva tilaisuus muistella, mitä kaikkea kuluneena vuonna on tapahtunut blogirintamalla. Seuraavaksi siis jälleen lyhyt katsaus tähän vuoteen aihepiireittäin jaoteltuna.


Varsinkin nyt loppuvuodesta kotona ovat pitkästä aikaa puhaltaneet myös muutamat muutoksen tuulet, kun yläkerrassa vaihtui huonejärjestys ja olohuoneen seinä sai uuden värin. Alkuvuodesta merkittävin kotiin ja blogiinkin liittyvä juttu oli Parhaat kotiblogit -lehdessä ilmestynyt artikkelini kodistamme. Yleisilmeeltään koti on pysynyt pastellisen hempeänä tänäkin vuonna.


Asu- ja tyylipostausten puolella olen raportoinut erilaisista mummila- ja kirppislöydöistä, suosinut entistä enemmän suomalaista, ja myös poikkeuksellisen helteinen kesä on vaikuttanut blogiin tallentuneisiin asuihin. Mutta yksi tai siis oikeastaan kaksi asiaa ovat ja pysyvät: tennarit ja midimitta!


Lapset ja perhe -tunnisteen alle on tallentunut mökkifiiliksiä (mm. ensimmäistä kertaa mökillä pidetyt kaverisynttärit), reportaasi kesän roadtripiltä sekä toinen, Unelmien talo ja koti -lehdessä ilmestynyt lehtijuttu meistä ja mökistämme.


Käsityöprojekteja vuoteen 2018 mahtuu melkoinen määrä. Isoja neuleita, huiveja, jämälankaprojekteja ja jopa yksi kesätoppi. Omatekemistä neuleista on tullut merkittävä osa omaa tyyliä ja neulomisesta rakas harrastus, joka piristää myös vuoden pimeimpään aikaan.


Ruoka ja leivonta -aihepiiri on selkeästi ollut niukimmin edustettuna tänä vuonna. Kesällä aloittelin mökkiruokaa-sarjaa, johon ennätin kuitenkin tehdä vain kaksi postausta. Muutenkin juuri mökin antimia hyödyntävien reseptien kirjaaminen tänne blogiin on ollut suunnitelmissani jo jonkin aikaa, toivotaan, että tähän riittäisi aikaa ja innostusta ensi vuonna.


Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä on vuorossa mökki. Päällimmäisenä mökkivuodesta on jäänyt mieleen helteiset kesäpäivät, valtava omenasato (viimeiset oman mökin omenat syötiin muuten vasta joulukuun puolella) ja onnistuneet idätykset. Varsinkin mökkipostauksia läpi käydessäni huomasin, että niitä on blogin puolella varsin vähän. Mökkifiiliksiä sekä myös pienempiä neuleprojekteja löytyy enemmän instagramin puolelta, minut löytää sieltä nimellä kotisaariblogi.

2 kommenttia

  1. Onpas ihanan pastellinsävyisiä ja tasapainoisia kuvia! <3 Varsinkin noista viimeisistä tulee lähes kesäikävä. Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa pian alkavaa vuotta sinullekin<3 Kaipaus kesään ja mökille alkaa tosiaan nostaa päätään tässä vaiheessa vuotta!

      Poista