Kesätoppi


Kärsin jossain kesäloman puolivälin paikkeilla lomanpäättymisahdistuksesta ja -haikeudesta, joka onneksi ehti kadota taivaan tuuliin loman loppuun mennessä. Loma siis teki tehtävänsä, ja mieli on levännyt ja taas intoa täynnä.

Sen verran alakuloinen fiilis kuitenkin heinäkuussa jonkun aikaa oli, että tartuin puikkoihin. Se piristää aina. Kesähelteisiin sopivaksi projektiksi valikoitui Nordisk sommertopp ja langat löytyivät Lankamaailman alennusmyynneistä.

Kesätoppi on päässyt käyttöön jo näissä lämpötiloissa, vaikka mies on useampaan kertaan naureskellut, miten voin kulkea neuleessa näin kuumalla. Mutta tiedättekö, kun lämpötila huitelee 25:n yläpuolella, niin en näe ihan hirveän suurta merkitystä sillä, mitä sitä päälleen laittaa. Kuuma se on kuitenkin.

Ja tietenkin mielessä siintävät jo syksyn neuleprojektit. Ohje simppeliin puseroon on jo katsottuna, mutta en millään osaa päättää väriä.


Lähetä kommentti