Paljain nilkoin poikaystäväfarkuissa

Otsikosta kävikin jo ilmi tämänpäiväisen postauksen kaksi tärkeintä teemaa. Uskaltauduin perjantaina lähtemään illan (työ)menoihin ilman sukkia ja riemu oli suuri, kun kymmenen jälkeen kotimatkalla ratikkapysäkillä tajusin, että ei ollut ollenkaan kylmä. Kylläpä tuli mannereurooppalainen olo, huhtikuussa ilman sukkia!

Ja sitten noista poikaystäväfarkuista. Ne ovat samaan aikaan ihanat ja hankalat. Ihanat, sillä tykkään niiden rentoudesta ja väri on just hyvä. Hankalat siksi, että en oikein toistaiseksi osaa pukea niitä kuin vain korkojen kanssa, lahkeet käärittyinä. Muuten ne ovat jotenkin, noh, liian rennot. Tämä tietenkin kaventaa hieman käyttömahdollisuuksia, mutta katsotaan, mitä kesä vielä tuo tullessaan. Toistaiseksi olen vielä toiveikas yhteisen tulevaisuutemme suhteen.





Farkut Lindex / toppi Vila / korkokengät Tamaris / laukku Boden

2 kommenttia

  1. Minä en osaa käyttää korkokenkiä ja muiden kanssa boyfrendit näyttävät minustakin hassuilta. Viime kesänä käytin sandaaleja ja balleriinoja niiden kanssa, joten ehkä kun lämpenee minäkin otan ne taas käyttöön :)

    Blogissani on sinulle haaste: http://meidnpieniryyni.blogspot.fi/2014/04/11-haaste.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin ajattelin ilmojen taas lämmettyä kokeilla noita farkkuja justiinsa ballerinojen ja varsinkin sandaalien kanssa.

      Voi kiitos haasteesta:-)

      Poista