Chunky vinterjakke kahdella tavalla

Esittelin teille tämän viimeisimmän itselleni tekemän Chunky vinterjakke -neuletakin melkein päivälleen vuosi sitten. Tuon jälkeen puikoilta onkin valmistunut neuleita lähinnä vain vauvalle.

Henkariin-instatilin Tuulin ja hänen käynnistämänsä neulehaasteen inspiroimana puin neuletakin tänään ja eilen kahdella eri tavalla. Käytän neuleita ja varsinkin neuletakkeja muutenkin varsin aktiivisesti kesät talvet, mutta tämän yksilön pukeminen napit kiinni puseron tavoin oli uusi kokeilu. Toimii varsin kivasti näinkin.

Asukuvissa näkyvät kengät ehtivät olla kestosuosikkini vuosikaudet (blogia pidempään lukeneet varmasti ne tunnistavatkin), kunnes toisesta rikkoontui vetoketju ja lenkkarit veivät minut mennessään. Päätin kuitenkin kaivaa nilkkurit uudestaan naftaliinista tänä talvena ja kiikutin ne luottosuutarilleni Rediin. Vetoketjujen vaihdolle ja toisen kengän kannan liimaamiselle tuli hintaa 70 euroa, mutta samalla sain ennusteen, että kunnostettuna kengillä on vielä useita käyttövuosia. Jätin kengät korjattavaksi, sillä ensisäikähdyksen jälkeen tuo summa on loppupeleissä kuitenkin aika vähän käsityönä suoritettavasta työstä ja siitä ilosta, että lempikengät ovat jälleen käyttökunnossa. Ja miten mielellään niitä taas yhdisteleekin erilaisiin asuihin parin vuoden tauon jälkeen!

villatakki itsetehty Chunky vinterjakke (2020) // mekko Monki (2018) // nilkkurit Duffy (2013) // sukkahousut Swedish Stockings (2020) // t-paita Vero Moda (n. 2017) // midihame H&M (2016) // nappikorvikset Butoni Design

Talvi Helsingissä

 
 
Kiitollinen olo, että Helsingissä on talvi. Olen iloinnut lumen myötä lisääntyneestä valoisuudesta. Pukenut päälle muhkeimman villahuivini ja mummin vanhat nahkakintaat. Etsinyt esikoiselle toppahousuja Uffista seuraavan päivän liikuntatuntia varten, jolloin luvassa oli luistelua 15 asteen pakkasessa. Pelastanut lumi-infernon takia sekaisin menneen raitioliikenteen vuoksi koulumatkan varrelle jääneen 9-vuotiaan.  Hakenut 5-vuotiaan pulkalla päiväkodista. Puskenut vaunuja eteenpäin hangessa (ja loskassa). Nukuttanut vauvaa poikkeuksellisesti ja huonolla menestyksellä sisälle pahimpina pakkaspäivinä. Kannustanut autopaikkaa lapiolla kolannutta miestä parvekkeelta. Ja jäädyttänyt näppini ja puhelimeni napsiessani valokuvia lumen kaunistamasta kaupungista. 

Löysin myös kännykästäni toisenlaisen kuvan. Se on otettu vuosi sitten, kun lahden vesi nousi pitkälle, melkein taloihin saakka, eikä talvesta ollut tietoakaan.


Pastelleja ja puolikas vauva


Raskausaikana ensimmäisiä fiilistelemiäni vauvanvaatteita taisi olla neulotut lyhytlahkeiset pöksyt henkseleillä ja ilman. Niitä neidillä onkin jo yhdet kutakin ja tietenkin myös asuun kuuluvat sukkikset useissakin väreissä (sukkahousut, ensimmäiset googlaamani vauvanvaatteet muuten. Sittemmin paras valikoima on löytynyt täältä).

Odotusaikana, kun vauvelin sukupuoli ei ollut vielä tiedossa, keräsin vauvan vaatekaappiin ennen kaikkea vaaleaa, turkoosia (no tietty!), ruskeaa ja rusehtavaa keltaista. Sitten tyttö syntyi ja lempivärit ovat selkeästi liila, vaaleanpunainen ja noh, edelleen turkoosi. Nyt kun kolme muuta lasta eivät ole enää aikoihin kuunnelleet äitiä vaatevalinnoissaan, niin oi kuinka (niin paljon että jo ihan nolottaa) iloinen olen, että perheeseen on saapunut uusi pötkylä mamman puettavaksi. Ja pastelliväreihinhän sitä on tosiaan taas päädytty.

Hei ja apua. Kuopus on jo yli kolme kuukautta!


Vauvalle neulottua

Rikotaanpa viimein puoli vuotta kestänyt blogihiljaisuus pienellä vilkaisulla siihen, mitä muun muassa olen puuhaillut tällä välin. Sanomattakin selvää, että puikoilla on ollut vauvaneuleita perheen syksyllä syntyneelle pienimmälle. Suurin osa unisex-sävyissä, sillä vauvelin sukupuoli selvisi vasta 16.10 klo 22.12.

Vauvalle on valmistunut:

  1. Torkkupeitto eli #kallestæppe, ohje Mille Fryd Knitvear (täältä)
  2. PetiteKnitin Monday Suit (täältä), toinen isompi on työn alla parhaillaan
  3. Klassikkomyssyt (yksi ohje löytyy täältä)
  4. Henkselipöksyt, keltaisenruskeat villasukat, turkoosi neuletakki (ei vielä kuvamateriaalia) ja napillinen myssy Sandnes Garnin Baby-ohjevihko numero 1719F (täältä)
  5. Makkaratumput ja -sukat tehty omasta päästä

Ja oih ja voih, päässä vilisee parhaillaankin useita neuleideoita, joiden toteuttamiseen tarvitsisin vain aikaa (lankojakin nimittäin löytyy), mutta juuri se on tällä hetkellä kovin kortilla.




Neljäs


En oikein edes ymmärrä, miten olen saanut pidettyä tämän uutisen salassa teiltä näin kauan (varsinkin instan puolella asukuvien ottaminen on ollut välillä aika haasteellista), kun pallo on jo ihan kunnon kokoinen. Mutta nyt viimein aika tuntuu oikealta kertoa. Meille syntyy syksyllä neljäs lapsi <3