Lukupäiväkirja: lokakuu ja marraskuu

Olen laiminlyönyt lukupäiväkirjamerkintöjen tekemistä viime kuukausina aika törkeästi johtuen siitä, etten ihan kamalan paljon ole lukenutkaan (neulominen on ahmaissut merkittävän osan siitä ajasta). Nyt olisi kuitenkin taas kaksi kirjaa luettuna. Kummastakin muuten tykkäsin kovasti.

Lokakuun kirja on Mikko Kamulan Metsän kansa -trilogian ensimmäinen osa Ikimetsien sydänmailla. 1400-luvun Suomeen sijoittuva kirja yhdistelee mielenkiintoisella tavalla historiaa ja kirjan sivuilla todelliseksi muuttuvaa suomalaista mytologiaa ja vanhan kansan uskomuksia. Erityisen kiehtovaa minusta oli salaperäiseksi ja voimalliseksi kuvattu luonto sekä monet nykyihmiselle hämärästi tutut sanat, jotka saavat kirjassa alkuperäisen merkityksensä.

Marraskuussa luin Kate Mortonin Hylätyn Puutarhan, jonka tapahtumat puolestaan sijoittuvat 1900-luvun vaihteesta nykyaikaan, Englantiin ja Australiaan. Kirjan naiskohtalot kietoutuvat vuosikymmenten yli ulottuvaksi arvoitukseksi, jota lukijakin saa olla mukana ratkomassa. Kirja koukutti aika ajoin melko pahastikin, ja loppua kohden tällainen nyyhkijä sai liikuttua lukiessaan useampaan kertaan.

Lukupäiväkirja: huhtikuu

Lukupäiväkirja laahaa nyt hieman jäljessä, mutta tässä siis merkintä viime kuulta. Huhtikuun kirjojen yhteisenä tekijänä on sosiaalinen media, sillä kummatkin kirjat ovat kulkeutuneet tietoisuuteeni sitä kautta.

Olen jo joitakin vuosia seurannut Instagramissa ruotsalaista lasten- ja nuortenkirjailijaa Lisa Bjärbota (@onekligen), ja sitä kautta lukenut kirjailijan omia kokemuksia kirjoittamisesta. Bjärbon nuorille suunnattu romaani Djupa Ro mainittiin pari vuotta sitten usein kirjailijan insta-päivityksissä, joten kun päätin lukea jotain Bjärbon tuotannosta, oli valinta helppo. Romaani kertoo neljästä parikymppisestä nuoresta, jotka ovat yllättäen menettäneet ystävänsä - ikävästä, muistoista ja niistä ristiriitaisista tunteista, kun tärkeä ihminen on poissa, mutta oman elämän pitäisi kuitenkin jatkua.

Yksi lempibloggaajistani, tanskalainen Emily Salomon, pitää blogissaan lukupiiriä, josta olen bongannut useammankin kirjan omalle lukulistalleni. Yksi niistä on huhtikuun toinen kirja, Maria Semplen Missä olet, Bernadette?

En ole ehkä aikaisemmin ainakaan tietoisesti miettinyt, miksi jotkut kirjat luokitellaan enemmän "viihteeksi" kuin toiset. En vieläkään osaa sen tarkemmin määritellä eri genrejen tunnusmerkkejä, mutta tämä kyseinen kirja oli niin kepeä (varsinkin edellisten kirjojen kuolemateeman jälkeen, sekä myös tyyliltään ja aiheeltaankin), että se olisi sopinut paremmin kuin hyvin luettavaksi aurinkotuolissa uima-altaan reunalla. Viihdyttävä, mutta ei oikeastaan mitään sen enempää.

Lukupäiväkirja: maaliskuu

Maaliskuun kirjaksi valikoitui sattumalta Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron. Näin kirjan kirjastossa juuri palautettujen hyllyssä ja päätin lainata sen. Kirja oli kiinnostava ei pelkästään "fantasiana kuolemanjälkeisistä sekunneista" (kuten kirjan kannessa jo lukee), vaan myös keskenään kovin erilaisten henkilöhahmojensa ja heidän kohtaloidensa vuoksi.  Kuolemaa ja sitä, mitä tapahtui sitä ennen ja sen jälkeen kuvataan arkisesti, kaunistelematta, ajoittain hengästyttävän tarkkoja yksityiskohtia ja erilaisia faktoja säästelemättä.

Lukupäiväkirja: helmikuu

Maaliskuu ja ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. Ihanaa! Helmikuu jatkui yhtä vaihtelevana kuin alkoikin, joten maaliskuulle toivon vähän enemmän selkeärajaisia työpäiviä, vähemmän sairasteluja, kivoja juttuja perheen kanssa sekä paljon kevätauringon pilkahduksia. Loppukuusta vuorossa on myös jotain varsin erityistä, sillä pääsemme Anssin kanssa kahdestaan matkalle ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.

Mutta nyt uusi merkintä lukupäiväkirjaan. Helmikuussa selailin puutarhakirjoja ja luin yhden romaanin, Enni Mustosen Emännöitsijän, joka on Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjan kolmas osa. Olin nuorempana suuri Kaari Utrio -fani ja menneisiin aikoihin sijoittuvat romaanit kiinnostavat edelleen. Mustosen kirjasarja yhdistää mielestäni helppolukuisella ja viihdyttävällä tavalla 1800- ja 1900-lukujen vaihteen ajankuvaa ja ihmiskohtaloita sekä kertoo kiinnostavasti myös suomalaisten merkkihenkilöiden elämästä niin faktan kuin fiktionkin avulla. Emännöitsijässä lähempään tarkasteluun pääsee Albert Edelfelt, jonka palveluksessa kirjasarjan päähenkilö Ida toimii.

Lukupäiväkirja: tammikuu

Uusi arki on tuonut mukanaan paljon ratikka- ja bussimatkustamista yksin (luksusta!). Vaikka joskus matkoilla tulee laukusta kaivettua esiin älypuhelin, niin mieluiten kulutan aikaani lukemalla. Tässä kuussa onnistuin valitsemaan luettavat sen verran nappiin, että kirjaa ei ole malttanut laskea kädestään aina kotonakaan.

Ajattelin nyt kokeilla yhdistää tämän lukuharrastukseni blogiharrastukseen ja ryhtyä pitämään täällä blogissa pientä lukupäiväkirjaa. Tiedossa ei ole mitään kovin syväluotaavia kirja-analyysejä tai juonipaljastuksia, vaan pyrin kuvailemaan lukukokemuksiani muutamalla sanalla.

Fredrik Backmanin En man som heter Ove löytyi Åhlénsin kirjaosaston bestseller-hyllystä jo jokunen vuosi sitten. Kirja selvisi konmarinoinnista ja päätyi luettavaksi jostain syystä vasta nyt. Hauska, mutta samalla myös surullinenkin kirja. Backmanilla on oma veikeä tyylinsä kirjoittaa ja mukaan mahtui myös sellaisia elämää osuvasti kuvaavia lauseita, jotka kolahtivat ainakin tähän osoitteeseen. Tarkoitus olisi saada seuraavaksi käsiin suomenkielinen käännös Mies, joka rakasti järjestystä (kirjasta tehdyn elokuvankin voisi katsoa). Kovasti nimittäin ihan ammatinkin puolesta kiinnostaa, minkälaisia ratkaisuja kääntäjä on tyylin ja kielen suhteen tehnyt.

Aki Ollikaisen Nälkävuosi taasen oli lohduttomin ja riipaisevin lukemani kirja pitkään aikaan (tai ehkä koskaan). Silti tarina ja teksti veivät mennessään.

Vi tror alltid att det kommer finnas tid kvar att göra saker med andra människor. Tid kvar att säga saker till dem. Och sedan händer något, och så står vi där plötsligt och tänker på ord som "om".

Fredrik Backman: En man som heter Ove