Tuunattu lisä midihamekokoelmaan


Hankin tämän Marimekon mekon ystäväni häihin liki kahdeksan vuotta sitten. Mekon malli osoittautui vartalotyypilleni ja ryhdilleni, noh, hieman ongelmalliseksi, sillä sain noissa häissä onnitteluja useammaltakin taholta tulevan perheenlisäyksen johdosta. Sittemmin olen oppinut, että heti rintojen alapuolelta levenevä leikkaus ei ole minun juttuni ollenkaan. Paitsi silloin, kun olen oikeasti raskaana.

Mekko on roikkunut siis kaapissa kaikki nämä vuodet ja päässyt juhliin mukaan vain kerran toistamiseen keskimmäisen ristiäispäivänä. Olen myös yrittänyt ainakin kerran myydä sitä kirpputorilla, mutta se ei ole mennyt kaupaksi.

Viime viikolla kaipasin kovasti jotain näpertelyä, nyt kun neuleprojektejakaan ei oikein viitsi aloittaa näin lähellä puutarhakiireitä, ja keksin jostain kokeilla, että toimisiko tuo mekko midihameena. Hartaan mallailun jälkeen purin yläosan rypytystä useamman illan jättäen sitä vain kuminauhakujaa varten, ompelin kuminauhakujan ja pujotin kuminauhan, silitin rypytystä auki, ja midihame oli valmis. Jee! Täydellinen kuosilisä muuten yksiväristen midihameitteni joukkoon.

Lähetä kommentti