Asukuvia ja kuulumisia Berliinistä


Terveisiä somelomalta! Sellainen nimittäin syntyi, kun jälleen yksi tauti iski perheeseemme ja melkein heti sen perään lähdimme pääsisäislomalle Berliiniin. Someilu jäi muutamia kavereille päivitettyjä matkakuulumisia lukuun ottamatta täysin minimiin, mutta täällä ollaan taas.

Kamera kulki matkalla kyllä mukana, mutta tällä kertaa muistikortti täyttyi blogikelpoisten kuvien sijaan oikeastaan pelkästään yksityiseen käyttöön tarkoitetuista perhekuvista ja lomatunnelmista. Paitsi että kerrankin tsemppasin asukuvien suhteen niinkin paljon, että pyysin Anssin kuvaamaan asujani peräti kolmeen otteeseen. Pidin jälleen matkagarderobin varsin suppeana, joten nämä kuvat kolmesta eri asusta ovat kovasti toistensa kaltaisia.

Berliini oli perheen kanssa yhtä huippu kuin kaksistaan lokakuussakin, joskin ilmat eivät ihan samalla tavalla tällä kertaa hellineet, sillä kylmä alkukevät piti Berliiniäkin otteessaan. Matka tarjoili kaikkea väsyneistä kiukunpuuskista niihin ihaniin perheen yhteisiin muistoihin, joihin varmasti palataan useasti. Meidän perheen suosikkeja museoista ja nähtävyyksistä olivat MACHmit!-lastenmuseo, Berliinin eläintarha ja kaikki matkan varrelle sattuneet leikkipuistot. Legoland Discovery Centre oli meidän makuun vähän turhan ruuhkainen ja ahdas, vaikka 3-vuotias olikin ikionnellinen päästessään rakentelemaan legoilla.

Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet kevääseen. Päätin nimittäin, että tennarikausi alkoi nyt Suomessakin, vaikka taivaalta tupruttelisikin huomenna ennätysmäärä lunta. Myös puutarhajutut ja mökkikausi pyörivät jo kovasti mielessä, ja lisäksi toivon hartaasti, että meidän kevättalven sairastelut olisi nyt voitettu! Ihanaa pääsiäisen jatkoa teille <3

Takki Ellos // huivi Becksöndergaard // pipo ja neule omatekemät // farkut Lee // pitkä paita Pieces // hame Nosh // sukkikset Swedish Stockings // tennarit Adidas Gazelle // laukku MOIMOI

2 kommenttia