Työreppu


Tokaluokkalaisen ja eskarilaisen lisäksi meidän perheessä on nykyään kolmaskin reppuselkäinen. Kyllästyin raahaamaan kannettavaa mieheltä lainatussa olkalaukussa, kun lisäksi kädet olivat täynnä jos jonkinmoisia kasseja ja nyssäköitä. Eri reppuvaihtoehtoihin tutustuttuani (joita ei muuten ole juuri nimeksikään, jos läppäri on yli 15,6-tuumainen!) päädyin hankkimaan ihka ensimmäisen Kånkenini. Enkä ole päätöstä katunut, sillä etätyöpäivien logistiikkaongelmat saivat ratkaisun. Reppuun menee koneen lisäksi kaikki se muukin sälä, mitä ennen kanniskelin kangaskasseissa. Mökkitoimistossa vietetyn päivän päätteeksi sinne saa sullottua myös puutarhan antimet. Lisäksi enintään 17-tuumaiselle kannettavalle tarkoitettu reppu on niin iso, että siihen voi pakata työn ulkopuolella vaikka tamineet viikonloppureissua varten.


Lähetä kommentti