Minä: 11 faktaa ja 11 vastausta

Sain Pintapuolia-blogista haasteen kertoa itsestäni paljastamalla 11 faktaa ja vastaamalla 11 kysymykseen. Koska teitä lukijoita on lähiaikoina tullut mukavasti lisää (jee, tervetuloa!) on tämä samalla myös hyvä tilaisuus vähän esitellä itseäni. Kiitos siis Pintapuolia-blogiin!

Ettei mene ihan pelkäksi tekstiksi, niin kuvituksena (ja kevennyksenä) yksi vähän epäonnistuneempi asukuva ja allekirjoittaneen luonnollinen ilme:


No niin. Sitten ensin vaikka ne faktat (melkoisena tajunnanvirtana):

1. Lapsuuden unelma-ammattini oli arkeologi (ja kyllä, Indiana Jonesit lempielokuviani).
2. Olen edelleen kiinnostunut historiasta ja varsinkin erilaisista ihmiskohtaloista.
3. Lisäksi autiotalot ja muut hylätyt rakennuksen kiehtovat suunnattomasti.
4. Olen kodin siivouksen suhteen melko ailahtelevainen: saatan sietää melko hurjaakin sekasortoa, kunnes silmäni yht'äkkiä ikään kuin aukeavat ja saan ihan hirveän siivousstressin (tämä ei katso vuorokaudenaikaa, vaikka ajoittuu usein siihen, kun pitäisi lähteä jonnekin).
5. Olen huomannut, että sekä shoppailuun että makean syöntiin pätee sama sääntö: kun sitä jonkin aikaa pystyy olemaan ilman, ei tee mielikään.
6. Makea ja shoppailu ovat paheitani.
7. Haluaisin olla parempi kutoja, virkkaaja ja ompelija.
8. Oikeastaan haluaisin olla parempi myös tosi monessa muussa asiassa.
9. Uskon siihen, että paremmaksi voi tulla kun päättää opetella.
10. En tykkää täytekakusta. 
11. Haluan kirjoittaa blogiani hyvällä mielellä ja kepeällä otteella, syntyjä syviä ja vakavia asioita märehdin muissa ympyröissä.

Ja sitten ne vastaukset kysymyksiin.

1. Mikä on lempihajuvetesi?
Tällä hetkellä lemppari ja aktiivisessa käytössä on Issey Miyaken viime kesän tuoksu (Anssilla on sama miesversiona, söpöä, eikö!).
2. Ranta- vai kaupunkiloma?
Justiinsa nyt lähtisin mielelläni johonkin kaupunkiin, jossa olisi jo pikkuisen joulutunnelmaa aistittavissa. Muuten kuitenkin rantaloma, kun lapsetkin ovat mukana.
3. Ikimuistoisin ravintolakokemuksesi?
No ensimmäisenä tulee ainakin mieleen pikkujoulut 2012 ravintola Lehtovaarassa. Ruoka oli taivaallista ja seura mitä parhainta. Sitten toisena tulee mieleen hotellimme lähellä sijainnut meksikolainen New Yorkissa, jossa taisimme kaksiviikkoisen häämatkamme aikana syödä useammin kuin kerran.
4. Kuvaile tyyliäsi
Jotain siltä väliltä. Ei simppeliä, mutta ei rönsyilevääkään. Ei tämän hetken kaikkien trendien mukaista, mutta ei ajatontakaan. Ei ihan in, eikä out.
5. Lähtisitkö vaeltamaan viikoksi Lappiin?
Kyllä ja kaksi kertaa olen ollutkin.
6. Hopea vai kultainen?
Hopea. Uskon, että ihminen on mieltynyt siihen, mikä hänelle sopii, minulla se on hopea.
7. Miten rentoudut?
Lukemalla lehtiä tai kirjoja, ulkoilemalla, katsomalla hyvää elokuvaa, syömällä ulkona.
8. Mihin satsaat sisustamisessa?
Tavaroihin ja huonekaluihin, joiden uskon kestävän aikaa ja kulutustakin.
9. Mihin aikakauteen sinun olisi pitänyt syntyä?
Hmm. Ainakin jossain vaiheessa taisin toivoa, että keskiaikaan tai sitten 1800-luvulle.
10. Onko sinulla sisaruksia?
Ei ole.
11. Ensimmäinen työpaikkasi?
Patonkikahvila Helsingin rautatieasemalla. 

Ja sitten nyt olisi kuulunut keksiä 11 kysymystä seuraaville ja antaa haaste eteenpäin 11 muulle bloggaajalle, mutta tämän kohdan aion skipata vedoten siihen, että tämän osan olen ehkä tainnut jo kerran suorittaa (tai sitten skippasin sen silloinkin, voi ei). Luen kuitenkin mielelläni faktoja (paljastuksia) muista (bloggaajista), joten jos joku haluaa vaikka kertoa itsestään jotain tämän innoittamana, niin se olisi kiva!

Kahteen suuntaan




Tämän hetken näkymä kotiin ja töihin. Välimatka on välillä petollisen lyhyt.

Päivän piristeet

Kun ulkona on sateista ja harmaata, niin kaikki keinot pitää ottaa käyttöön. Arkea ja loppusyksyn ankeata, mutta toisaalta jo odottavaa tunnelmaa ovat viime päivinä piristäneet mm. legoilla rakenteleminen tyttöjen kanssa, kupilliset iltateetä sohvannurkassa, luvaton määrä keksejä, sekä näissä kuvissa näkyvät kolme asiaa: tämän hetken lempihuivi, kesästä ja sen matkoista muistuttava kynsilakka ja ystävän tekemä koru, jonka hienoudesta olen lähiaikoina innostunut entisestäni.




Mukavaa ja tunnelmallista tiistaita kaikille teille!

#24: Musta huivi

Teininä käytin isoa äitini tai mummini virkkaamaa mustaa huivia. Puolitoista vuotta sitten muuton yhteydessä niitä löytyi toinenkin. Ja katosi saman tien uudestaan. Muttta ehtipä se sentään painua mieleen ja viikko pari sitten kolusin kaikki tämän huushollin laatikot perinpohjaisesti ennen kuin kummatkin huivit löytyivät siitä vihoviimeisestä (tyypillistä!). Huivi on täydellinen pari toiselle omistamalleni villakangastakille, joka on ostettu Zarasta kasvavaa vauvamahaa varten viisi vuotta sitten. Takki toimii edelleen ilman sitä mahaakin. Ja huivi vielä useita kymmeniä vuosia valmistuksensa jälkeen.





Takki Zara / huivi äidin aarre / laukku Boden / farkut Gina Tricot / kengät Wonders / sormikkaat H&M

4-vuotiaan vaatekaapilla

Helmi rakastaa värejä kuten äitinsäkin ja tykkää yhdistellä niitä. Toistaiseksi vielä minä valitsen vaatteet kaupassa (Helmin hyväksynnällä tosin), mutta Helmi itse päättää, mitä pukee milloinkin päälleen. Äidillä on vielä onneksi sanomisvaltaa esim. juhlavaatetuksen osalta. Housuja ja farkkuja neitokainen ei käytä ollenkaan ja legginsejäkin oikeastaan vain kesällä. Talvisin asukokonaisuus koostuu siis mekosta tai puserosta + hameesta ja sukkiksista. Lyhythihaisia kesämekkoja käytetään myös talvella pitkähihaisen paidan kanssa. Helmi tykkää omien sanojensa mukaan "kaikista väreistä" ja sen kyllä huomaa ainakin pukeutumisessa. Myöskään erilaiset kuosit eivät rajoita yhdisteltävyyttä. 






En suosi lastenvaatteissa mitään tiettyjä merkkejä, vaan teen vaatehankinnat oikeastaan pelkästään värin ja kuosin mukaan tiedostaen, että hyvästä laadusta voi maksaa vähän enemmänkin. Joskus herkullisia kuoseja voi löytyä Lindexiltä ja säännöllisesti asioin oikeastaan vain Bodenilla, kuten varmaan blogin pitkäaikaisemmille lukijoille onkin käynyt selväksi. Meillä suositaan myös Maxomorraa, Villervallaa, Noshia, varsinkin Helmin vaatteissa myös Me&I:tä sekä uusimpana tuttavuutena blingoa. Olen myös entistä aktiivisemmin ruvennut käymään myös kirpputorilla, missä myös metsästän ennen kaikkea niitä värikkäsitä kuoseja. Uusin löytö Marimekon oranssi-liila pallopaita. Lisäksi kiinnitän huomiota vaatteiden lapsenomaisuuteen: liian aikuismaiset vaatteet jätän suosiolla kauppaan (boikotoin jossain määrin myös tekstejä ja glitteriä).



Helmin omaa pukeutumistyyliä kuvaa hyvin tämän päivän asu. Mitä tahansa kaapista löytyvää voi huoletta yhdistellä. Tänään paidasta ja sukkiksista löytyy poikkeuksellisesti samaa väriä.