Älä osta mitään -päivän tiimoilta ajattelin kirjoitella tästä kuvien mekosta. Koluan vähintään kerran vuodessa isoäitini kaapit, ja yllättävän usein vieläkin niistä löytyy sekä mummini että äitini käyttämiä vaateaarteita. Tämän mekon mummini hankki alun perin vanhempieni häihin päätyen kuitenkin olemaan käyttämättä sitä sen synkän värin vuoksi. Bongasin mekon jo useita koluamiskertoja takaperin, mutta se on roikkunut vaatehuoneen tangolla käyttämättömänä useasta syystä.
Röyhelökaulus ja pilkullinen kangas ovat aina vedonneet allekirjoittaneeseen, mutta kaksi kokoa liian iso mekko ja jopa tälle midimittaa fanittavalle liiankin tanttamainen helman pituus ovat estäneet tehokkaasti käyttöaikeet. Kierrätykseenkään en ole ensin mainittujen ominaisuuksien vuoksi mekkoa raaskinut laittaa.
Omat ompelijan taidot eivät mekon tarvittavaan muokkaukseen ole riittäneet, mutta viimeinkin sain vietyä sen ammattilaisen muokattavaksi, kun eräs perhetuttu vinkkasi pätevää ja kohtuuhintaista ompelijaa. Ja siinä se pilkullinen unelma nyt odottaa sopivaa tilaisuutta päästäkseen käyttöön minun päälläni. Istuvaksi pienennettynä, helma lyhennettynä.
Ja mitenkö tämä liittyy tämän päivän teemaan? No vaikka niin, että aina ei kannata hankkia uutta, vaan katsella omia vaatteitaan myös sillä silmällä, että niistä itse tai taitavamman avustuksella saattaa saada muokattua sellaisen, että sille löytyy käyttöä. Sen sijaan, että etsii uuden (mahdollisesti lähes samanlaisen) tilalle.
