Mittoja

Edelliseen postaukseen lisäyksenä vielä pikkumiehen mitat eiliseltä neuvolakäynniltä. Kuukauden ikäisen pojan paino oli 4765 g (syntymäpaino 3722 g), pituus 55,5 cm (51 cm) ja päänympärys 38,5 cm (37,2 cm). Isosiskoihin verrattuna toistaiseksi mennään melko samoissa mitoissa, vauva sijoittuu tällä hetkellä tyttöjen väliin. Huomatkaa myös mittauskäynnille valittu, kummitädiltä lahjaksi saatu body. Kotiäidin huumoria, jota myös neuvolatäti arvosti :-D


Neljä viikkoa

Vauva on tänään jo neljän viikon ikäinen. Edelleen niin kovin vakava veikko, joka tarkkailee ympäristöään tuimasti ilmeenkään värähtämättä. Nukahtamishetkellä väläyteltyjen tahattomien hymyjen lisäksi tuota valloittavaa ilmettä on jaeltu varsin säästeliäästi, kerran isälle ja kaksi äidille. Toistaiseksi eniten vauvaa on hymyilyttänyt hoitopöydän viereen kiinnitetty neuvolasta saatu keltainen hymynaama, jolle flirttaillaan huomattavasti useammin kuin vanhemmille tai siskoille.

Varsin rauhallinen tapaus on vauva muutenkin. Jos itkettää, niin se johtuu lähes aina nälästä, joskus tylsyydestä tai vatsavaivoista, väsymyksestäkin. Iltaisin yöunille käydään yhdentoista aikaan ja päivä alkaa kahdeksan ja yhdeksän välillä. Siinä välissä vauva nukkuu n. 1,5 tuntia kerrallaan, heräten öisin säännöllisesti syömään 5 - 6 kertaa yössä. Alkuyön hieman pidempi unipätkä on siis toistaiseksi unohdettu. Päivisin torkutaan lyhyempiä pätkiä aamulla ja pisimmät yhtäjaksoiset unet iltapäivällä vaunuissa, joskus jopa kolmekin tuntia. Iltaisin seurustellaan ja taas torkahdellaan. Vaunujen ja ulkoilun tultua mukaan kuvioihin nukahtaminen päiväsaikaan sisätiloissa vaikuttaa muuttuneen hitusen haasteellisemmaksi.

Tiheän yösyömisen lisäksi vauva pitää vieruskavereitaan hereillä myös örisemällä ja natisemalla unissaan. Päivisin ollaan toistaiseksi vielä kovin vaitonaisia. Käsillä ja jaloilla huidotaan topakasti varsinkin silloin, kun alkaa olla nälkä. Seuraava neuvola meillä on vasta perjantaina, mutta kaksiviikkoisena rikkoontui neljän kilon raja ja ainakin itsestäni tuntuu, että pituuttakin on tullut lisää jo varmasti muutama sentti. Ensimmäiset pieneksi käyneet vaatteet on jo siirretty syrjään.






Tuttua väriteemaa

Näköjään kevät ja pieni poikavauva ovat saaneet minut pukeutumaan hempeään vaaleanpunaiseen jo useampana päivänä. Niin myös tänään, vaikka kevät tuntui räntäsateessa olevan taas vähän kauempana. Aamupäivän touhuihin (kameralle poseerauksen lisäksi) on kuulunut myös mekkojen ja äitiysvaatteiden raivaamista kaapista. Useat (oikeastaan kaikki) suosikkimekkoni saavat nyt nimittäin siirtyä sivuun ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Haikeaa, oikeastaan lähestulkoon kriisin aihe, varsinkin jos tykkää mekoista yhtä paljon kuin minä. Mutta onneksi on myös olemassa hameita. Ja uusi kevättakki. Joka voisi hyvinkin olla myös vaaleanpunainen, mutta onkin musta.







Takki Ellos*/ huivi Cubus / hame Mango / neule Asos / pipo omatekemä / kengät Clou / laukku Boden

*mainoslinkki

Vauvalle vaatteita kirpputorilta

Tapoihini kuului syksystä aina vauvan syntymään asti poiketa ainakin kerran viikossa läheisellä Vekarakirppiksellä katsastamassa vauvalle vaatteita. Pienimpien pöksyjen ja bodyjen käyttöaika on yleensä kovn lyhyt, joten mahdollisuudet löytää vähän käytettyjä ja hyväkuntoisia vauvanvaatteita ovat varsin hyvät samalla kun juuri kaikkien noiden lyhyen käyttövälin vaatteiden hankkiminen uutena tuntui turhalta ja kalliiltakin. Tällä hetkellä käytössä olevat vaatteet ovat meillä kokoa 56 ja 62 (50-kokoiset vaatteet olen ohittanut suosiolla, mikä osoittautuikin ihan järkeväksi, koska 56-koon vaatteet ovat olleet meidän vauvalle alusta asti juuri passeleita). Vauvan vaatekaapista löytyykin nyt sopivassa suhteessa niin kirppikseltä hankittuja, tyttöjen vanhoja (varsinkin esikoiselle etukäteen hankitut vauvanvaatteet ovat väriltään melko neutraaleja, sillä silloin emme tienneet kumpi oli tulossa) kuin myös niitä uusiakin vaatekappaleita. Mitään tiettyjä merkkejä en kirppiskäynneillä metsästänyt, vaan vaatteita tuli hankittua melko lailla fiilispohjalta, usein sen mukaan, mikä väri tai kuosi silmää sattui miellyttämään. Eniten tuli juurikin hankittua noita pienimpiä kokoja, mutta laatikossa pojan kasvua odottaa myös läjä isompikokoisia kirppishankintoja.

Jännä huomata, että usein ne kaikista kivoimmat kirppislöydöt (näissä kuvissa lemppareitani mustavalkoraidalliset ja vaalean turkoosit housut, autohuivi ja nuo päheät punaiset pökät) saavat ainakin tämän shoppailijan paljon tyytyväisemmäksi kuin mikään uutena ostettu ihanuus.







5 x viikonloppu

Meidän viikonloppuun kuului mm. herkuttelua, hemmottelua lempilehtien hankinnan muodossa (vielä en tosin ole päässyt niiden selailua pidemmälle), paperinukkeleikkejä (sekä haikailua Tiimarin perään, josta nuo nukkevärityskirjat aikoinaan ostettiin), öisin (unissaan) örisemään ja ähisemään alkanut vauva, kevätvärein maaliskuun alun kunniaksi lakatut kynnet ja poseerausta pikkumyynutturoissa. Nyt aamupäivän unien jälkeen olisi tarkoitus kahvikupillisen voimalla käynnistää uusi viikko, nauttia viimeisistä isyyslomapäivistä ja alkaa tosissaan odottaa kevättä!