Perhepotretti

Juhlat, kaikilla parasta päällä ja valokuvaajiakin paikalla. Täydellinen tilaisuus viimein ottaa se ensimmäinen virallinen kuva meistä viiden hengen perheenä. Näin.


P.S. Oranssi helma kuvan vasemmassa laidassa on kuusivuotias, joka kyllästyi poseeraamiseen sekunnin murto-osissa ja lähti huitelemaan kiukkuisesti mutisten heittäen rekvisiittana toimineen ilmapallon mennessään.

P.P.S. Ja tämä tosiaan on se ainoa kuva, mikä saatiin otettua.

Intiaanikesä

Arki alkoi, mutta ei ole selkeästi vielä ihan asettunut uomiinsa. Onko syynä sitten epätavallisen kesäinen elokuu, mökin lähes kuukausi edellisvuosia myöhemmin kypsynyt marjasato, oma yöheräilyiden vuoksi poukkoileva mieli vai mikä, mutta tuntuu, että siirtymäkausi loman jälkeen saattaa tällä kertaa kestää normaalia pidempään. Kun jo haluaisi rauhoittua syksyyn ja sen puuhiin, mutta kesä ei päästä vielä otteestaan. 






Lauantain hengailuasu ja uudet pokat

Kutsuin eilen ystäviäni meille istumaan iltaa ja muu perhe lähti anoppilaan evakkoon. Tytöt jäivät peräti yökylään (juuri tulleen tiedon mukaan vielä toiseksikin yöksi - wow, historiallista!), mutta mies ja poika palasivat illalla kotiin. Tänään ollaankin sitten vietetty verkkaista lauantaita kolmistaan. Hengailtu, höpsötelty ja syöty eiliseltä yli jääneitä herkkuja.

Tämän vuoden syksy ei omalta osaltani tuo elämään mitään varsinaista uutta, sillä kotiäiteily jatkuu samaan malliin kuin keväällä ja kesälläkin. Johonkin uudistumishalu ja muutoksen kaipuu oli kuitenkin kanavoitava ja hommasin itselleni uudet silmälasit. Jo oli aikakin. Edelliset ovat palvelleet uskollisesti melkein neljä vuotta, ja niiden vanhojen linssien läpi katseltuna maailma näyttikin jo jokseenkin harmaalta.

No niin, taidanpa palata takaisin tuon miesväen pariin ja tuunata oman pakastepizzani valmiiksi uunia varten. Aurinkoista lauantain jatkoa teille!





 T-paita Asos / (puklutahrainen) maksihame New Look / kehykset Dolce & Gabbana

Eskarilainen, puolivuotias ja yksi siltä väliltä

Meillä alkoi arki eilen vähän uudenlaisissa merkeissä, kun tuo 6-vuotias aloitti esikoulun. Vaikka eskariryhmä on tutussa päiväkodissa, tuttujen opettajien vetämä ja ryhmästäkin on vanhoja tuttuja liki 90 prosenttia, niin lähetin aamulla isän ja siskon kanssa matkaan kauhusta kankean eskarilaisen. Onneksi iltapäivällä päiväkodin pihalta löytyi iloinen ja tyytyväinen tyttö, jota nyt vaan tällaiset "uudet alut" tuppaavat kovasti jännittämään. 4-vuotias sen sijaan siirtyi uuteen ryhmäänsä tomerasti, ja jos neiti itse olisi saanut päättää niin olisi jäänyt päiväkotiin kavereiden luokse saman tien putkeen useammaksikin vuorokaudeksi. Eikä muuten hirveästi innostunut siitäkään, että loppuviikko onkin sitten taas vietettävä kotosalla äidin ja pikkuveljen seurassa. Ja sitten tuo vauva, joka alkuviikosta täytti kuusi kuukautta. Edelleen suurimman osan ajasta oma aurinkoinen itsensä, vaikkakin tuloaan tekevät hampaat vetävät välillä suun mutruun ja otsan lämpöiseksi.





Lomalaiset

Tulin näköjään pitäneeksi kahden viikon blogiloman. Täysin suunnittelemattoman sellaisen. Syyt moiselle ovat kuitenkin helposti tunnistettavissa. Anssin kaksi viikkoa sitten alkaneet työt, minä kotona kolmen lapsen kanssa päivät, mökillä koittanut vadelma-aika ja lisäksi viimein saapuneet kesäkelit. Päivisin ei ole siis hirveästi ehtinyt koneen ääreen istahtaa ja iltaisin on houkuttanut huomattavasti enemmän jo lomalla aloittamamme projekti katsoa digiboksille (jo useamman vuoden ajan) tallennettuja elokuvia läpi. Nyt kuitenkin helteistä huolimatta mieli alkaa siirtymään syksyyn ja arkeen, joten lienee paikallaan saada hieman eloa tännekin.

Helteisinä lomapäivinä iltapäiväkahvi on välillä korvautunut jäätelökahvilla, joka tehokkaasti parantaa niin kahvihampaan kolotuksen kuin makeanhimonkin. Yhteen annokseen tarvitaan 1,5 tl pikakahvijauhetta, 1,5 dl maitoa ja pari siivua vaniljajäätelöä (sekä tehosekoitin tai vastaava). Nam!