Ehkä tässä vaiheessa jo on aiheellista käsitellä yhtä mulle erittäin tärkeää väriä, nimittäin turkoosia. Se on ehdottomasti väri yli muiden (joskus ehkä vaikea uskoa, kun tietää, että pukeudun enimmäkseen mustaan). Mutta turkoosi on jotenkin vain niin rauhallinen ja kaunis väri. Ja nykyään kuin tärkeä osa persoonaani.
Turkoosi on kulkenut mukanani jo melko pitkään. Olin 18-vuotiaana lomamatkalla Mallorcalla ja löysin jostain myyntikojusta turkoosin rannekorun. Muistan ajatelleeni, että "hei, turkoosihan on tosi kaunis väri, voisin käyttää sitä vähän enemmänkin". Niinhän siinä sitten kävi. Nykyäänkin erityisesti juuri koruostoksilla kiinnyn ensimmäisenä turkoosiin vaihtoehtoon. Sen jälkeen on äärettömän vaikeaa edes harkita muita värejä.
Onneksi myös Anssi tykkää turkoosista. Yhteisestä värimieltymyksestämme on todisteena turkoosi auto ja häidemmekin teemaväri oli turkoosi.
Voi kuulostaa oudolta tämän hehkutuksen jälkeen, mutta sisustuksessa en ajatellut turkoosia käyttää yhtään sen enempää kuin muitakaan värejä (tai no, ehkä ihan pikkuisen enemmän). Jotenkin ehkä pelkään, että se voisi vahingoittaa minun ja turkoosin herkkää suhdetta.
Turkoosista tykkääminen ei taida kuitenkaan olla periytyvää. Helmin ehdoton suosikki on nimittäin oranssi.
Nyt ajattelin tehdä pienen kyselyn:-) Olisi nimittäin todella kiinnostavaa kuulla myös teidän lempiväreistänne. Ja mahdollisesti myös tarinoista niiden takaa. Olen muokannut kommenttiasetuksia niin, että kommentin voi jättää halutessaan myös nimettömänä.
by Sanna M.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogia kirjoittaa Sanna, hetken vielä kolmekymppinen neljän lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, puuskittainen sisustaja ja aloitteleva siirtolapuutarhuri. Blogissa tarjolla pastellisia kotijuttuja, päivän asuja, neulomisprojekteja, mökkielämää sekä aika paljon kaikkea muutakin.
Instagramissa:
@kotisaarensanna
@kotisaarenkesakeidas
Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani! Kiitos!
Archive
-
►
2022
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(15)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2020
(6)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2019
(45)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2018
(69)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2017
(83)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2016
(98)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2015
(134)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (13)
- ► heinäkuuta (7)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (14)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2014
(135)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2013
(185)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (21)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (19)
- ► tammikuuta (23)
-
▼
2012
(233)
- ► joulukuuta (22)
- ► marraskuuta (22)
- ► heinäkuuta (25)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (22)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (13)
-
►
2011
(1)
- ► joulukuuta (1)
Hienoja kuvia!!
VastaaPoistaEn tiedä onko mun lempparivärit sulla jo tiedossakin... eli ykkösenä on liila ja toisena suosikkina juuri tietynlainen vihreä (sattumoisin juuri sen uuden lampunvarjostimen sävy). Kummatkin on mulla sisustuksessa käytössä ja ainakin liilaa käytän pukeutumisessakin, vihreääkin jonkin verran, mutta sitä oikeaa sävyä ei ehkä löydy vaatteissa niin helposti.
VastaaPoistat. Marjo
Raikasta turkoosia, Sanna! Ja Helmin oranssi on lämmin lemppari. Jaan nämä ihanat värit kanssanne :)Oranssi on kulkenut mukanani aina, turkoosikin kymmenien vuosien takaa, enkä vieläkään ole niihin kyllästynyt. Kauniit kuvasi antoivat hienon idean: lempivärit kuvina näkyville, ekologista! Värikaudet ovat mielenkiintoinen ilmiö. Indigo on näihin asti ollut lähes ainoa "sininen sininen" väri vaatteissani. Nyt yhtäkkiä huomaan hyllyssä ainakin 4 tummansinistä T-paitaa... t. Marja
VastaaPoistaKiitos kommenteista!:-)
VastaaPoista