Tukholman tuomisia


Meillä podetaan täällä pientä flunssaa. Tai siis tytöt potee. Tosin se taitaa olla jo voiton puolella. Armi ei enää viime yönä niiskuttanut ja Helmikin on jo parempi, mitä nyt välillä tulee viereen seisomaan ja karjumaan ”Räkä pois!”, kun haluaa, että pyyhin nenän. Muutenkin jännä tauti, kun se on vaivannut lähinnä öisin ja aamuisin.

Oltiin ennen joulua jokavuotisella Tukholman risteilyllä ja käytin tilaisuutta hyväkseni ja kiertelin Tukholmassa vähän sisustuskaupoissa. Kun lapset on mukana, niin kulku on melko rajoitettua ja kolusin vain muutamia ydinkeskustan kauppoja. Sitä paitsi noin joulun alla kaupat olivat täynnä lähinnä kaikkea jouluista. Mutta kyllähän niistäkin jotain löytyi. 



Granitissa oli vaikka mitä ihania purkkeja, purnukoita ja laatikoita, mutta ei niitä oikein vielä voinut ostaa, kun ei tiedä, mitä uuteen kotiin tarvitsee. Mukaan tarttui valokuvalaatikko ja sitten heräteostoksena (”Voi, kuinka kätevä!”) tuollainen seinälle ripustettava kuvien ja piirustusten ikkunallinen säilytyslokero. Uusi tuttavuus oli Village, josta ostin tuon naulakon. Joko eteiseen vierasnaulakoksi tai sitten ehkä tyttöjen huoneeseen. Vihreä paperilamppu Lagerhausista on tyttöjen huoneeseen. Ei ole avattuna ihan noin kirkkaan vihreä. Lagerhausissa oli muuten muitakin ihanan värikkäitä ja eri muotoisia paperilamppuja. Tykkään myös niistä ihan perinteisistä paperilampuista.

Anssikin löysi jotain, nimittäin Arnoldin kuvan vuodelta 1980:-D




1 kommentti

  1. Hienot on Stockiksen ostokset, eteenkin naulakossa on klassikon ainekset! Myös vihreä paperilamppu on mieleeni, taisi siinä samalla tulla ilmi myös minun lempivärini. Minulla värisuosikit ovat vaihdelleet suht usein vuosien saatossa. Yhteisenä nimittäjänä on toki juuri värillisyys. Sisustuksessa pitää olla mukana myös kirkkaita värejä: vihreää, oranssia, aikaisemmin paljon punaista. Mulla vaihtuu värivalinnat kausittain. Välillä meillä oli kaikki oranssia ja nyt taas vihreä miellyttää erityisesti silmää. T: Nina

    VastaaPoista