Kattaus viidelle


Jostain kumman syystä olen mieltynyt sellaisiin astioihin, jotka poistuvat valmistajan valikoimista hyvin pian sen jälkeen, kun olen omani kyseiseen sarjaan kuuluvat astiat hankkinut. Näin on käynyt jo kaksi kertaa. Se on mielestäni paljon, kun ajattelee, että olen elämäni aikana kerännyt kolmea sarjaa. Ja niistä kolmesta kahden valmistaminen on siis lopetettu: Iittalan metsänvihreät Aino Aalto -lasit ja Arabian vihreä 24h Avec -sarja. Tämä ärsyttää varsinkin siksi, että kummastakin sarjasta on mennyt yksi lasi/lautanen rikki, enkä nyt siis saa enää (helposti) uusia tilalle. Mutta ei luovuteta vielä, metsästys jatkuu huuto.netissä, kirpputoreilla ja tehtaanmyymälöissä



Sitä paitsi puoli tusinaa perusmääränä on ihan liian vähän. Meillä ainakin käy yleensä noin kahdeksan vierasta ja kun jokaista sarjaa on korkeintaan se kuusi kappaletta, niin AINA joutuu ottamaan myös toisenlaisia astioita kattaukseen… 

Onneksi sentään kolmatta keräilemääni sarjaa, Marimekon Sukat makkaralla -laseja, on vielä hyvin saatavilla (ainakin toistaiseksi). Ehkä pitää alkaa seuraamaan tarkemmin valmistajien kotisivuja, että ehtii hamstrata omaan mielisarjaan kuuluvat osat ajoissa. Arabialla ainakin näyttäisi olevan ihan asiallinen lista, missä valikoimista poistuvat tuotteet ilmoitetaan.



Aika vihreitä muuten nämä meidän astiat näyttää olevan.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3333559/kohti-kotisaarta?claim=xa7rxq2v8nh">Follow my blog with Bloglovin</a>

1 kommentti

  1. Hei meillä on sama ongelma! Meillä on kans 24h avec -sarjasta vain viis isoa lautasta ja hakusessa on ollut pitkään vielä ainakin yks, muttei oo löytynyt. Kerralla pitäis vissiin aina ostaa vähintään kymmenen yhtä sarjaa, kun kaikki lopetetaan liian aikaisin. Oon miettinyt, että valkoinen teema on varmaan ainoa, mitä aina saa kaupasta...
    Sussu

    VastaaPoista