Uusi järjestys


Kylläpä kannatti viettää pitkästä aikaa kotoiluviikonloppu. Sunnuntaina nimittäin tuo verkkareissa tallustelu ja pelkästään kodin seinien ja oman pihan tuijottelu tuotti tulosta ja tapahtui niinkin historiallinen seikka kuin että olohuoneessa muuttui järjestys. Jostain syystä olen aina ollut kovin huono vaihtelemaan huonekalujen paikkaa, ja siksi olkkarissakin on näyttänyt järjestyksen suhteen samalta muutosta lähtien. Neljä vuotta. Nyt kuitenkin sohva ja tv-taso saivat vaihtaa paikkaa.

Ja kylläpä muuten uusi järjestys piristää kummasti! Idea oli miehen, joka asiaa sohvaa korjaillessaan tuli ehdottaneeksi. Aikaisemmin epäilyttänyt television sijoittaminen ikkunan eteen ei sekään tällä kertaa tuntunut niin pahalta ja nyt ainakin sohva näyttää kyllä niin hyvältä uudella paikallaan, että ei haittaa ollenkaan. Ja mikä parasta, saan seuraavaksi fiksailla muutoksen vuoksi kovin toispuoleiseksi muuttunutta taulukollaasia. Sattuipa nimittäin niinkin sopivasti, että juuri eilen sain hakea siihen postista lisätäytettä.

Ja isosiskon kotiavaimia järsivä kuvausassistenttikin vaikuttaa varsin tyytyväiseltä muutokseen.

2 kommenttia

  1. Toi järjestyksenmuutos on mun äidin ja sun anopin ansiota!! Hän aina ollut maailman suurin järjestyksenvaihtaja.

    Anssi

    VastaaPoista