Pako yläkertaan

Valmistauduimme viikonlopun juhlallisuuksiin viime viikolla niin suurella intensiteetillä, että koti ja sen siisteys jäi vähemmälle huomiolle. Kun sekasortoon lisättiin vielä juhlapaikalta tuodut lahjat ja muut tavarat, siivo alakerrassa oli sellainen, että sunnuntain asukuvat otettiin suosiolla yläkerrassa. Ravintolareissulle valikoitui silloin omaan silmääni varsin simppeli asukokonaisuus, johon pyrin lisäämään aavistuksen juhlallisuutta korollisilla nilkkureilla.

Kuvan hame on muuten sellainen, mikä on sitkeästi säilynyt vaatekaapissani jo yhdeksän vuotta. Pikkuputiikista Bilbaosta hankittu hame on useasti ollut vähällä päätyä kirppiskassiin ja välillä ollut putkeen käyttämättömänä jopa vuoden. Näistä kuvista sitä ei näe, mutta hameen sivussa vyötärön kohdalla komeilee neljä pinkkiä nappia. Juurikin tuo kyseinen yksityiskohta on saanut minut säästämään hametta kaikki nämä vuodet ja hyvä niin, sillä nyt se on päässyt huomattavasti aikaisempaa ahkerampaan käyttöön. Joskus se on pienestä kiinni.




Neule Mango / hame matkamuisto Bilbaosta vuonna 2006 / nilkkurit Wonders

Lähetä kommentti