Tyttöjen juttuja

Vietimme lauantaina laatuaikaa isompien tyttöjen kesken, kun esikoinen valitsi minut seuralaisekseen päiväkotikaverin synttäreille. Ohjelmanumero käsitti kaksituntisten juhlien lisäksi mukavat bussi- ja kävelymatkat sekä tietenkin juhliin valmistautumisen. Ensin valittiin juhlatamineet nuoremmalle, ja sillä aikaa kun minä puin päälleni ja meikkasin, hyppi 5-vuotias sängyllä, kävi vaatehuoneessa läpi äidin vaatevarastoja kommentoiden välillä hyväksyvästi (suosikkeja olivat kuulemma vaaleanpunainen villatakki ja kaikki paljettiset vaatekappaleet), hypisteli henkarilla roikkuvia kaulakoruja ja lopuksi vielä leikki äidin meikeillä leikkiä, jossa ripsiväri, kulmageeli ja cc-voide olivat keskenään vilkkaasti keskustelevia ihmisiä. Välillä myös sain vastailla eri kauneudenhoidollisia tuotteita koskeviin tiedusteluihin, kuten mitä poskipunalla tehdään, miksi tätä jauhomaista luomiväriä ei saanut avata, mikä on hiusdonitsi jne. Aika kului niin rattoisasti, että vilkaistessani radion kelloa, jonka kuopus oli aikaisemmin aamulla tanssiessaan vahingossa napsauttanut kesäaikaan, olisin hyvinkin voinut uskoa, että aikaa oli mennyt puolen tunnin sijasta se puolitoista. Juhliin ehdimme kuitenkin onneksi ajoissa.






Lähetä kommentti