Päivä Tukholmassa

Joululomaperinteitä on taas kunnioitettu ja tämä perhe saapui eilen väsyneenä, mutta tyytyväisenä kotiin Ruotsin risteilyltä. Jos laivalla noudatettiin hyväksi havaittua kaavaa pihviä ja lihapullia, pallomerta, Muumi-diskoa, keinuntaa ja kurkkimista promenadelle hytin ikkunasta, niin päivä Tukholmassa -osio koki muutamia uudistuksia. Ensimmäistä kertaa emme ahtautuneet ruotsalaisten kanssa puoliltä päivin Mäkkäriin/Burger Kingiin jonottamaan, vaan söimme mahamme täyteen kahvilassa ja etukäteen suunnitellun tiukan aikataulun sijaan päätimme kuljeskella fiiliksen mukaan. Ja kaikille löytyi jotain mieluista tekemistä! Mm. Åhlénsille kiitos kirjaosaston lukunurkasta ja lastenosaston legopisteestä, joissa tytöt touhusivat sen aikaa, kun minä ja Anssi kiersimme vuorotellen tavaratalon muita osastoja. Kungsträdgårdenista löytyi pienet joulumarkkinat, luistelurata, karuselli ja radan vierestä jopa lunta. Ja tietenkin allekirjoittanut ehti käydä myös pakolliset kierrokset Lagerhausissa ja Pressbyrånin lehtihyllyillä.










2 kommenttia

  1. Ei ilmeisesti Tukholmassa(kaan) ollu lunta? Muutama vuos sitten kävin näihin aikoihin Tukholmassa. Lunta oli kivasti ja melkoinen pakkanen! Ihastuin siellä kovasti Indiskan yhteydessä olevaan Hurry curry kahvila/ravintolaan. Jos nyt keväällä miehen kans päästään Tukholmaan niin pitää siellä taas kaffeet nauttia. Mukavan näköinen reissu teillä ollu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut lunta sielläkään... Oliskin muuten ihanaa päästä Tukholmaan aikuisten matkalle, vaikka yhdeksi yöksikin:-)

      Poista