Näköjään joidenkin omasta lapsuudesta mieleen jääneiden asioiden, lelujen, kirjojen ja nyt elokuvien, nostalgia-arvo on niin suuri, että enemmän kuin mielellään tutustuttaa myös lapsensa samoihin juttuihin. Yksi joulukalenterin luukku (äidin ja Helmin leffailta) oli siis päätetty heti, kun kuulin, että Artova Kinossa esitetään joulukuussa omiin lapsuuden suosikkeihini lukeutunut Lumikuningatar (1986).
Tarkkoja muistikuvia minulla ei elokuvasta kuitenkaan ennen eilistä ollut, paitsi se, että se oli aikoinaan tosi merkittävä ja että leikin pitkään piilottamalla suklaasydämiä tyynyn alle. Mutta kuinka kaikki muistuikaan eilen elävästi mieleen, kuinka tutulta elokuva tuntuikaan ja kuinka mahtavaa oli kertoa Helmille, että äitikin on nähnyt tämän elokuvan lapsena.
4-vuotias jaksoi katsella hienosti ja vaikka välillä pelottikin, niin kokemukseen on näin jälkikäteen suhtauduttu rauhallisin mielin. Kysymyksiä toki heräsi muutamia ja elokuvan kulkua on käyty yhdessä läpi. Elokuva oli aikuisenkin silmin vaikuttava ja kiehtova. Lisäksi ihan uutta syvyyttä kokemukseen toi se, että elokuvan oli paikalla alustamassa ja sen taustoja valottamassa sen ohjaaja Päivi Hartzell. Islannissa kuvattuja lumisia maisemia ja Kanarian hiekkadyynejä tiesi katsella nyt ihan uusin silmin.
Muistaako kukaan teistä Lumikuningatar-elokuvaa lapsuudestaan?
Ooh, muistan Lumikuningattaren lapsuudestani! Muistan, miten se oli yhtäaikaa kaunis, jännittävä ja kiehtova elokuva. Tosi merkityksellinen mullekin; siinä elokuvassa oli "se jokin"♥ Olisipa aivan mahtavaa katsoa elokuva monenmonen vuoden jälkeen!
VastaaPoistaKokemus oli kyllä aika mahtava, miten kaiken sen mitä oli unohtanut, muisti yhtäkkiä niin selvästi, muisti, mitä oli jostain kohtauksesta ajatellut ja mikä oli merkittävää itselle silloin lapsena. Ja aikuisenkin silmin elokuva oli tosi vaikuttava!
Poista