Blogivuosi 2013

Kohta se vuosi vaihtuu ja useiden kanssabloggaajien tavoin ajattelin hieman muistella ja fiilistellä kulunutta vuotta. Suunnitelmissa oli väsätä teille oikein kollaaseja, kunnes sitten hommaa aloittaessani tulin siihen lopputulokseen, että menneen blogivuoden jokaista kuukautta kohden löytyi aina oikeastaan vain yksi sellainen kuva/muisto, jonka erityisesti haluan teille jakaa. Tässä ne siis tulevat, yksi kuva jokaiselta kuukaudelta, niukkasanaiseen tyyliini sen suuremmitta perusteluitta.

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

 Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Vuonna 2013 blogiin tallentui niin arkea kuin perheemme juhlahetkiäkin. Sisustukseen liittyviä juttuja, muutamia käsityöprojekteja ja pari ruoka-aiheista postaustakin. Matkustimme perheen kanssa Kosille ja Tukholmaan ja minä pääsin vielä Kööpenhaminaankin. Kevättä odotettiin pitkään ja hartaasti, kunnes auringosta ja lämmöstä sai nauttia pitkälle syyskuuhun asti. Alkuvuodesta blogissa elettiin myös hiljaisempaa vaihetta, kunnes sisältö koki muutoksen heinäkuussa ja blogin nimikin vaihtui ja ainakin itse olen sitä mieltä, että tämä blogi on nyt enemmän itseni näköinen kuin ennen.

P.S. Noille toukokuuta tähdittäville tomaatinversoille kävi muuten melko surkeasti. Sato oli peräti kaksi tomaattia... Nyt on alkuvuosi aikaa miettiä uutta strategiaa ensi kesän parvekekasvatuksille.

Lähetä kommentti