Mökkikesä 2020

 

Aurinko lämmittää, tiet ovat jo paikoin sulia ja kalenterikin on kääntynyt ensimmäiseen viralliseen kevätkuukauteen. Mökkikuume ja kesäkaipuu saavat aivan uusia kierroksia. Ennen kuin on aika kohdistaa huomio tulevaan kesään, niin kokosin teille hieman kuvia nähtäväksi viime kesältä.

Mökistä muodostui muun maailman myllerryksen keskellä turvasatama, johon pääsi pyörällä silloinkin, kun julkisilla ei uskaltanut kulkea ja Uusimaa suljettiin. Keskikesäksi tilanne rauhoittui ja kutsuimme ystäviä kylään lähes normaaliin tapaan. Itse asiassa taisimme tavata ystäviä ja sukua mökillä edellisvuosia enemmän, kun ulkotilat ja oma puutarha tuntuivat koteja ja julkisia tiloja paremmalta vaihtoehdolta tapaamispaikaksi. Elokuun hämärissä sain myös toteutettua unelmani tunnelmallisista elojuhlista.

Viime kesästä on jäänyt koronan lisäksi mieleen ennätyksellisen suuri vadelmasato, yli kaksimetrisiksi venähtäneet tuoksuherneet, juhlavieraille tarjoilemani helpot mutakakkukerroskakut ja odotusaika, joka ei kuitenkaan juuri estänyt puutarhahommia. Vauvan lokakuulle ajoittunut laskettu aika oli täydellinen siirtolapuutarhurille. Kitkin aidanvierustaa kontillani vielä kuukausi ennen h-hetkeä. Sitten toisaalta ehdin hengailla mökillä enemmän ihan muuten vainkin, istahtaa sohvalle (sohvan hankinta oli muuten myös yksi viime kesän merkittävä juttu!) omenapuun alle, neuloa ja nukkua päikkäreitä.

Lämmöstä ja auringosta saatiin nauttia pitkälle syksyyn ja silti tuntuu, että viime kesästä on vierähtänyt ikuisuus. Tulevana kesänä edessä on perusmeiningin lisäksi ainakin kurtturuususavotta ja liian korkeaksi venähtänyt omenapuu. Ja tiedossa on myös nuorimmaisen ensimmäinen mökkikesä. En malta odottaa!


2 kommenttia

  1. Ihania tunnelmia kuvissa ja ihanaa, että kaikki tuo on vielä tänä vuonna edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 Jep, aika ihana fiilis tietää, että kesä ja mökkihetket ovat kulman takana! Ihanaa kevään odotusta sinulle :-)

      Poista