Välikausiasu


Täällä löhöillään sohvalla, syödään irtokarkkeja ja nautitaan aika mahtavasta perjantaifiiliksestä! Lapsista 2/3 on sängyssä valmiina nukkumaan, 3-vuotias katsoo Postimies Patea tuossa vieressä (päiväkodissa nukutut päikkärit venyttää iltaa usein lähes yhteentoista), mies on salilla ja vedin itsekin pari tuntia sitten varsin onnistuneen perjantaitreenin, jonka jälkeinen puna vielä viipyilee kasvoilla (kuulun niihin, jotka muuttuvat treenatessan kirkkaan punaisiksi, ja tarkoitan siis ihan oikeasti kirkuvan punaisiksi). Ja mikä parasta, ehdin viimeinkin päivittämään blogia kiireisen viikon jälkeen.

Viime viikkojen sää on sallinut todellisen välikausipukeutumisen, kesävaatteiden ja syksyisten elementtien yhdistelyn. Kesän suosikit yhdistettynä syyslemppareihin eli tennareihin ja neuleisiin. Tykkään! Nämäkin housut nimittäin pakataan kesävaatelaatikkoon ihan pian. Keväällä tehty neuletakki sen sijaan on päässyt ulkoilutukseen monen kuukauden tauon jälkeen. Keväällä se ei takin virkaa montaa kertaa ehtinytkään suorittaa, kun jo siirryttiin lämpimämpiin keleihin. Nyt olen suorastaan ollut innoissani viileistä aamuista, kun se vihdoinkin on ollut tarpeen.


t-paita Vero Moda // housut Only // neuletakki itse tehty // kengät Vagabond // kaulakoru Accessorize

Lähetä kommentti