Mökkiruokaa: grilliperunoita ja kylmäsavupaistisosetta


Kun mainostin tätä postausta toukokuussa Instagramissa, tulin maininneeksi, että kyseessä olisi hyviä ja suht helppoja mökkiruokia esittelevän postaussarjan ensimmäinen osa. Sarjan toinen osa tulee vasta nyt, yli kaksi kuukautta myöhemmin, siitä syystä, että mökkiruoka on tämän kesän aikana koostunut suurista suunnitelmistani huolimatta lähinnä makkarasta/nakeista, halloumista, uusista perunoista ja salaatista.

Eilen siis kuitenkin mökkiruokalistalta löytyi grilliperunoita ja kylmäsavupaistisosetta. Grilliperunoita kokeilimme ensimmäistä kertaa tätä ohjetta mukaillen. Emme tosin maustaneet perunoita kuin ripottelemalla joukkoon hieman suolaa ja pippuria. Sose puolestaan on oma bravuurini, jota syömme yleensä uuniperunoiden lisukkeena, mutta se toimii myös grilliperunoiden kanssa.

Kylmäsavupaistisose

1 - 2 100 g:n pakkausta HK:n ohuen ohutta härän kylmäsavupaistia pilkottuna
purkki kermaviiliä
purkki pippurituorejuustoa

Sekoita ainekset yhteen ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Sose on muuten tosi maukasta myös ruisleivän tai ruisnappien päällä.


Lähetä kommentti